Hyvinkään endurokisan järjestelyt loppusuoralla
Reitistä on tulossa mielenkiintoinen, sillä pätkät ja siirtymät ajetaan pääsääntöisesti maastossa. Teillä köröttelyä on pyritty säästämään minimiin.
- Koko reitistä noin 60% on maastossa ajamista, lähinnä kangasmetsää, toteaa kisan ratamestari Mika Kaipanen.
Koko reitin pituus tulee olemaan n. 46km ja se sisältää kolme pätkää.
- Ensimmäinen pätkä ajetaan vanhan motocrossradan maastossa ja on pääosiltaan kangasmetsää. Pituudeltaan se on noin 9km. Toinen pätkä, joka on pituudeltaa noin 1,6km ajetaan Sahanmäen teollisuusalueella ja siinä on sekä vanhaa crossirataa, että kangasmetsää ja sisältää aika teknisenkin osuuden. Kolmas pätkä on sitten Hyvinkään Vauhtipuistossa motocrossradan maastossa ja siinä on myös kangasmetsää. Mitään suohonupottamiskisaa ei siis ole luvassa, naurahtaa Kaipanen.
Hyvinkään kaupunki on ollut kisan reitin suunnittelussa erittäin myötämielinen ja niinpä esimerkiksi siirtymät ajetaan täysin uusilla reiteillä.
- Täytyy antaa Hyvinkään kaupungille täydet pisteet siitä, että ollaan saatu vedettyä siirtymät täysin ”uusille urille”. Yhteistyö kaupungin kanssa on ollut muutoinkin todella joustavaa, kehuu Kaipanen.
Kisan aikataulu vielä hieman elää, mutta Kaipanen valottaa hieman montako kierrosta kukin luokka tulee ajamaan.
- Kuntoluokka ajaa yhden kierroksen, C- ja D-, eli naisten Suomen cup ajavat 1-2 kierrosta riippuen vielä hieman sääolosuhteista. A- ja B-luokat, sekä V40-luokat ajanevat 2-3 kierrosta. V50- ja V60-luokat ajavat C-luokkien kanssa saman määrän.