Huomioita Vantaalta
Kotimaisen motocrossin ulkosarjakausi on viimein saatu pakettiin. Viime viikonloppuna Vantaalla nähtiin kauden viimeisenä kilpailuna perinteisesti ajettu kerhojoukkueiden SM-kilpailu. Uudella formaatilla ajettu kisa toimikin todella hienosti ja katsojille riitti nähtävää molempina päivinä. Lauantaina radalla nähtiin MX65-kuskit sekä veteraanit, jotka pääsivät ajamaan erittäin hyväkuntoisella radalla ja todellakin nautiskelemaan hommasta. Sunnuntaina puomin takana olivat MXC- ja MXA-luokan kuljettajat, jotka saivatkin vastaansa SM-arvolle sopivasti pykälää vaativamman radan kaikkine röykkyineen.
Järjestelyt
Puretaanpa hieman viikonloppua ja aloitetaan kisan järjestelyjen tasosta. Olen aiemmin asian kirjoittanut julki ja sanon sen nytkin: Vantaalla osataan järjestää kilpailuja. Tiukka aikataulu ja paljon lähtöjä olisi sekoittanut monen järjestäjän pakan, mutta ei vantaalaisten. Kaikki toimi tarkasti ja vaikutti siltä, että jokainen järjestelyissä mukana ollut ihminen tiesi, mitä piti tehdä. Vantaan onneksi jo vuosia kisoja on tehnyt hyvä ydinryhmä, jolla on riittävästi kokemusta. Kun nämä ydinhenkilöt pystyvät jakamaan tiedon hyvin myös muulle porukalle, homma toimii. Ja kun aikataulu oli tiukka, eivätkä toimitsijat ennättäneet syömään, toimitettiin heille kahvia ja makkaraa radan varteen. Aivan loistavaa palvelua. Voisin väittää, että nämä toimitsijat tulevat varmasti myös uudelleen kisahommiin.
Rata
Vantaan rataa oli muutettu hieman sitten alkukesän ja itse näin uudistetun radan ensimmäisen kerran vasta viikonloppuna. Vanhalle supercrossradalle tehty lisälenkki oli mielestäni todella hieno ajatus. Näin kuljettajat saatiin hieman pidemmäksi aikaa pääkatsomon eteen. Sunnuntaina tuon lenkin pienenä ongelmana oli pöly, sillä paikoin kivikovaa pintaa ei voinut kesken kilpailua kastella, koska siitä olisi tullut luistinrata.
Pari perustavaa luokkaa olevaa ongelmaa Vantaan radalla kuitenkin on. Useammallekin hyppyrille tultaessa joudutaan jarruttamaan aika rajusti ja sitä kautta niihin tulee helposti jarrupatteja, jolloin hyppyrit muuttuvat vaarallisiksi. Omasta mielestäni ehdottomasti vaarallisin näistä on lähtösuoran jälkeisellä suoralla oleva pöytähyppyri, etenkin lähdön jälkeen. Lauantaina tuossa hyppyrissä nähtiin kaatumisia kahdessa MX65-lähdössä ja nimenomaan heti startin jälkeen. Hyppyrille tullaan todella kovaa vauhtia ja se on vauhtiin nähden liian pieni.
Kuten tuossa edellä kerroin, on uusi lisälenkki hyvä pääkatsomoa ajatellen, sillä muuten kyseisestä katsomosta näkee valitettavan vähän kilpailua. Ylivoimaisesti parhaat katselupaikat radalla löytyvät korkeimman vallin päältä, jonne vain valitettavan harva katsoja löysi tiensä.
Katsojat
Vantaan kaupunki tarjosi kilpailuun ilmaisen sisäänpääsyn. Lauantaina paikalla olikin mielestäni kohtuullisen paljon väkeä. Lisäksi tiedän varmasti muutamien kohdalla sen, että ilmaisen sisäänpääsyn takia tultiin koko perheellä katsomaan kisoja vaikkapa vain pariksi tunniksi. Mutta vaikka lauantai lupasi hyvää katsojamäärän osalta, oli sunnuntai pettymys. Vaikutti siltä, että paikalla oli ”normaalin kisaporukan” lisäksi vain kourallinen varsinaisia katsojia. Mustalaisleiriltä muutenkin näyttänyt varikko huusi sunnuntaina tyhjyyttään ennen kuin MXA-luokan kisaerät alkoivat, eikä todellakaan voitu puhua karnevaali- tai oikein mistään muustakaan tunnelmasta.
Kilpailun taso
Ottamatta mitään pois kilpailun voittaneelta Orimattilan Moottorikerholta, oli tämän vuoden SM-kerhojoukkuekisassa huonompi taso kuin vuosiin. Monelta joukkueelta puuttui kovia kuljettajia, eivätkä esimerkiksi maineikkaat HMK tai HyMK saaneet joukkueita lainkaan viivalle, kuten ei myöskään JSMK. HMK kärsi toki todella monen kuljettajan loukkaantumisesta, kun taas esimerkiksi HyMK:n kohdalla olisi kohtuullisen hyvä joukkue saatu kasaan, mutta joukkuetta ei kuitenkaan kilpailuun ilmoitettu. Sääli, sillä mahdollisuudet mitaleihin olisivat olleet hyvät.
Muutenkin aiempina vuosina on mukana nähty ”vierailevia” kuljettajia, jotka ovat tuoneet oman mielenkiintonsa kisaan, mutta tänä vuonna sillä(kin) rintamalla oli hiljaista. Oikeastaan ainoa mielenkiintoinen vieraileva kuljettaja oli tänä vuonna Jiri Leino, joka painoi menemään täysverisellä enduropyörällä takavalo palaen ja perä pomppien. Leino otti eräsijat 9. ja 12. joten vierailu oli todella onnistunut.
Tampereen floppi ja Reinike
Pari asiaa vielä. Tampereen Motocross tuli kilpailuun ylivoimaisena suosikkina, mutta he osoittivat, että joukkuekilpailussa voi sattua mitä tahansa. Itse asiassa heidän vaiheidensa seuraaminen loi kilpailuun mielenkiintoa, jota siitä muuten puuttui. Ensimmäisessä erässä Jere Haavisto esitti jälleen ”haavistomaisia” suorituksia: Hienoa vauhtia, sopivan röyhkeän ja hieman aggressiivisen ohituksen, mutta myös hänet kärjestä pudottaneen kaatumisen. Toinen sija oli kuitenkin hyvä alku Tampereen mestaruushaaveille.
Kaikki muuttui kuitenkin toisen erän alussa, kun Haaviston pyörä myöhästyi tiettävästi kaksi minuuttia lähtökarsinasta. Saisiko näin tapahtua? Ei todellakaan, etenkään joukkuekilpailussa. En valitettavasti tiedä taustoja myöhästymiselle, sillä koko Tampereen joukkuetta ei varikolta enää toisen erän jälkeen löytynyt. Haaviston, tai oikeammin huoltoporukan, virheen myötä Tampereen mahdollisuudet eivät suinkaan olleet menneet, sillä jokaiselta joukkueelta jätetään heikoin eräsijoitus pois laskuista. Mutta kun Teemu Keljon pyörä rupesi savuttamaan ensimmäisen kierroksen puolivälissä, oli peli selvä. Keljon pyörän moottori ei kestänyt edes kierrosta, vaan roiskaisi kuuleman mukaan öljyt pihalle ja Tampereen peli oli sillä selvä.
Sitten vielä muutama sana kilpailun suurimmasta yllättäjästä. Karl-Robert Reinike näytti nimittäin Vantaalla muille kaapin paikan. Kotiradasta oli luonnollisesti hyötyä, mutta silti Reinike ajoi todella hyvin ja kypsästi. Virheitä ei tullut ja etenkin taistelussa Matikaista vastaan Reinike näytti, että pystyi malttamaan mielensä ja odottamaan oikeaa paikkaa iskeä. Kerta kaikkiaan loistava ajo, muuta ei voi sanoa.
Jani / Xracing