Huomioita Riihimäeltä

Riihimäellä SM-endurossa nähtiin paljon hyvää enduron kehityksen kannalta. Kisa oli selkeästi MM-tyylinen, lyhyillä pätkillä ja pitkillä siirtymillä varustettuna. Lyhyehköistä pätkistä voidaan olla montaa eri mieltä, mutta valtaosa kilpailijoista tuntui niistä tykkäävän ja se on hyvä asia. Lisäksi maastokokeet oli hyvin sijoiteltu ja niihin oli katsojien helppo saapua. Katsojista puheen ollen, Riihimäellä endurosta on ilmeisesti pikkuhiljaa syntymässä kansanlaji, niin paljon katsojia ainakin sunnuntaina reitillä oli. Riutan rinteille oli ilmassa jopa pientä kansanjuhlan tuntua. Ehkäpä Riihimäellä on useiden MM-osakilpailujen ansiosta opittu seuraamaan lajia ja se vetää puoleensa katsojia myös lajin ulkopuolelta.

Riihimäelläkin oli rakennuttu yksi metsäsiirtymä siten, että siirtymän alussa ja lopussa oli AT-asemat ja siirtymästä voitiin tehdä tämän avulla tiukka. Tälle asialle ehdottomasti täydet pisteet ja näin tulisi olla jokaisessa kilpailussa. Yksi pidempi ja rankempia metsäsiirtymä, hieman kireämmällä aikataululla. Ja tällä siirtymällä voisi hyvin olla myös vaikeampia paikkoja, mäkiä ja pehmeikköjä. Ne kuuluvat ehdottomasti lajin luonteeseen ja nykyisin kilpailujen helpottuessa, yksi katsojakunta on jäänyt pois, kun ei ole enää mahdollista seurata kuljettajien taistelua mäkeä ylös tai ojan toiselle puolelle. Tiedän, että saan näillä kommenteilla aikaiseksi myös soraääniä, joiden mukaan mäet ja suonylitykset eivät kuulu enduroon. Omasta mielestäni ne ehdottomasti kuuluvat ja yksi 'suomienduron' ehdoton huono puoli viime vuosina on ollut reittien helpottuminen. Tämä on mennyt jopa naurettavuuksiin asti joissain kilpailuissa, kun siltoja on rakennuttu pienimpiinkin ojiin ja ylämäet on kierrätetty. En sano, että näiden paikkojen pitäisi olla maastokokeilla, vaan siirtymät ovat niille loistava paikka. Loppu viimein haastavat paikat kehittävät nuoria kuljettajia ja mikäli joku mieliin maailmalle ajamaan, on vaikeita paikkoja osattava ajaa. Katsotaan vaikka MM-kisojen siirtymiä tai extremetestejä, ne eivät todellakaan ole helppoja.

Kuskien vauhti

Tuloksia katsellessa kiinnitä huomiota meidän MM-sarjan kiertäjien vauhtiin. Ensimmäisenä päivän Remes voitti Tarkkalaa 32 sekuntia, Nikanderia 38 sekuntia ja Mattilaa 1.01 min. Toisena päivänä erot hieman kasvoivat, Remeksen ollessa 1.16 Tarkkalaa, 1.30 Nikanderia ja 1.48 Mattilaa nopeampi. Itse ennakkoon olisin kuvitellut, että erot olisivat olleet suurempia ammattikuljettajien ja 'ei ammattikuljettajien' välillä. Onko tämä sitten osoitus Nikanderin hyvästä vauhdista, vai siitä että Remes ja Tarkkala eivät laittaneet aivan kaikkea peliin? Ainakin Remes kertoi kisan jälkeen, ettei ottanut turhia riskejä ja ajoi varmanpäälle. Lisäksi Nikanderin Roni on aina ajanut Suomessa todella hyvin ja ollut vaikea voitettava. Mene ja tiedä, mutta kisa kärjessä oli tasaisempaa kuin odotin.

Kaksi valopilkkua

Vuodet vierivät eteenpäin ja MM-sarjan kuljettajammekin valitettavasti vanhenevat. Salmisen Juha tuskin montaa vuotta enää sarjassa jaksaa / viitsii ajaa, ennen kuin siirtyy muihin askareisiin. Remeksellä, Seistolalla, Tarkkalalla ja Hellstenillä on vielä vuosia jäljellä, kunhan vaan vauhtia riittää. Hellsteniä lukuun ottamatta kuitenkin muilla on jo sen verran ikää, että ketään ei voida tituleerata nuoreksi lupaukseksi. Ja tämän takia tallipaikkojen suhteen on erittäin tärkeää, että kuljettajat ovat nopeita. Koska jos tiimipaikkoja jaettaessa on vastassa yhtä nopea 18-vuotias kuljettaja, niin monesti vaaka kallistuu nuoremman suuntaan. Mutta niin kauan kun kuljettajat paikuttavat MM-sarjassa sijoille 1 - 5, ei varmastikaan ole suurempia huolia.

Pitkä alustus, mutta sitten varsinaiseen asiaan. Kuinka monta kuljettajaa meillä on tyrkyllä MM-sarjaan nykyisten seuraajiksi? Nikanderin Ronilla olisi mahdollisuus ajaa MM-sarjassa hyville sijoituksille, jos Roni saisi vaan kannettua Suomen vauhdin MM-sarjaan. Viime vuonna ajettu sarja ei todellakaan mennyt niin kuin olisi pitänyt, eikä vauhti ollut sellaista kuin kaikki odottivat. Itse asiassa keskustelin Ronin kanssa viime syksynä asiasta, mihin osa vauhdista katoaa kun maa vaihtuu? Viime vuonna Roni oli sinänsä hankalassa tilanteessa, että hän treenasi eri pyörällä (2504t) kuin millä ajoi (3104t)kisat. Tiimi toi pyörän Ronille kisapaikalle ja sillä mentiin.

Ronin jälkeen seuraavaksi nopein viikonloppuna oli Jari Mattila. Matto on aikansa MM-sarjassa ajanut ja tiedän, että mieli sarjaan veisi yhä. Mutta Mattilan kohdalla myös ikä alkaa olla kynnyskysymys ja suurimpana syynä ehkä se, että tehdaspaikkoja joista saa rahaa on äärettömän vähän. Kun on perhe elätettävänä, ei sarjaa lähdetä kiertämään ilman palkkaa ja sen saaminen normaalien sponsorien kautta on vaikeaa (lue: suomalaisena mahdotonta).

Seuraavaksi nopein kuljettaja viikonloppuna oli Oskari Kantonen. Kantonen kävi kokeilemassa MM-sarjassa kaksi vuotta sitten ja se riitti Oskulle. Sarjan raadollisuus ja kalleus yksityiskuljettajana tuli selväksi, lisäksi kun valitettavasti Oskunkaan kohdalla vauhti ei riitä tehdastiimeihin.

Mielenkiintoinen tapaus on Toni Eriksson. Toni on avoimesti kertonut kiinnostuksensa enduroon ja kesällä Heinolassa ja Ruotsissa on edessä Tonin uran kannalta erittäin tärkeät kilpailut. Vielä Riihimäen vauhdilla ei tiimipomojen päitä käännetä, mutta onneksi kisoihin on vielä aikaa ja mahdollisuus on ilmassa.

Ja sitten pitkän alustuksen jälkeisen pohjustuksen jälkeen pääasiaan. Eli kuskeihin, kenellä minä näen mahdollisen tulevaisuuden MM-sarjassa. Ensimmäisenä Aleksi Jukola. Hyvä tausta motocrossista ja huima kehitys endurossa viimeisen vuoden aikana. Nopea ja yllättävän tasainen kuljettaja, varsinkin MM-sarjan tyyppisillä maastokokeilla. Ikä on yksi ehdoton etu, käsittääkseni Jukola on n. 18-vuotias. Varmaksi en tiedä, onko Jukola mukana kesällä Heinolassa, mutta kaiken järjen mukaan hänen pitäisi olla. Vielä ei ole paniikkia näyttöjen, mutta mitä aikaisemmin sitä parempi.

Toinen nuori kuljettaja, jolla näen mahdollisen tulevaisuuden MM-sarjassa on Joni Kaivolainen. Ikää on 16-vuotta, mutta vauhti on erittäin lupaavaa. Perinteinen endurokuljettaja, eli vauhti parempaa lumispoorissa kuin crossiradalla ja tämä on tällä hetkellä ainoa heikkous Kaivolaisen ajossa (MM-sarjan kannalta). Siitä huolimatta Riihimäellä piikkien SM:ssä sijat 8 ja 7, eli vauhti nuoreksi kuljettajaksi hyvää. Jos muuten ruvetaan miettimään, niin Kaivolaisesta mieleen tulee hieman lajin legenda Mika Ahola. Ahola on oikeastaan ainoa meidän viime vuosien MM-huipuista, jolla oli puhdas endurotausta ja ennen kaikkea lumispoori tausta. Toki Kaivolainen on aloittanut harrastamisen nuorempana kuin Ahola ja Kaivolaisella on lisäksi hieman crossitaustaa, mutta pääpaino on koko ajan ollut endurossa. Kaivolaisella ei ole vielä mihinkään kiire ja kehityksen kulkiessa samaa rataa, niin tulevaisuus näyttää valoisalta.

Kiitos jälleen kaikille, jotka jaksoivat lukea loppuun asti ajatusteni juoksua.

Jani Hovi