Huomioita Kuopiosta

Motocrossin SM-sarja käynnistyi jälleen pitkän talvitauon jälkeen. Viime vuoden tapaan avauskilpailu osoittautui varsin mielenkiintoiseksi ja tapahtumarikkaaksi. Tällä kertaa kuljettajat eivät kolistelleet niin paljon toisiaan päin, vaan kaatumiset hoidettiin yksin. Mutta myöskään muulta draamalta ei vältytty.

Haavisto

Mennäänpä muutamia paljon puhuttaneita asioita ainakin noin suunnilleen aikajärjestyksessä läpi. Ensimmäisen kerran draamaa nähtiin jo ennen ensimmäisen erän starttia, kun aika-ajoissa pohjat ajanut Jere Haavisto käveli starttipuomille ilman pyörää. Pyörän moottori oli vaurioitunut aika-ajoissa, eikä hänen mekaanikkonsa ehtinyt saada pyörää kuntoon. Kaikki muut Haaviston pyörät ovat Euroopassa EM-sarjan vuoksi. Kuopiossa hän oli ajamassa Suomen harjoituspyörällään. Toiseen erään pyörä saatiin kuntoon, mutta ensimmäisen kierroksen kaatumisen jälkeen oli edessä keskeytys. Haavisto kertoi itse sosiaalisessa mediassa kaatumisen aiheutuneen teknisestä viasta. Kun katsoo videota tilanteesta, vaikuttaa siltä, että Haaviston pyörän moottorista loppui jollain tavalla veto, josta kaatuminen aiheutui. Onneksi Haavisto ei loukkaantunut hurjassa kaatumisessa, mutta mestaruuden voittaminen vaikeutui huomattavasti.

Lippugate

Toinen paljon keskustelua Kuopiossa ja sen jälkeenkin aiheuttanut tapahtuma oli Aki Mannisen saama 10 sijan rangaistus. Itse en tilannetta nähnyt, joten tarkasti en pysty ottamaan asiaan kantaa, mutta kirjoitetaan asiasta kuitenkin muutama sana.

Rangaistuksen aiheellisuuteen vaikuttaa oleellisesti se, oliko lippu kunnolla esillä vai ei. Mannisen hyppäämistä tilanteessa ei kukaan kiistä, ei hän itsekään. Lipun esillä olosta liikkuu erilaista tietoa ja ennen kaikkea siitä, kuinka näkyvästi se oli esillä. Luonnollisesti kun ajetaan kilpaa, tulee lipun olla kunnolla esillä, jotta kuljettaja sen näkee. Rangaistus itsessään oli sääntöjen mukainen ja aiheellinen, mikäli näin tapahtui. Punaristilipulla hyppäämisestä on puhuttu parin viime vuoden ajan todella paljon, joten se on kaikilla tiedossa. Jos asioista ei rangaista, ovat puhuminen ja säännöt turhia.

Asia kerrottiin Manniselle välittömästi, kun hän ajoi ratavarikolle kilpailun jälkeen. Kilpailun johtaja tuli kertomaan Manniselle, että kilpailun tuomari oli nähnyt tilanteen ja hän kertoi samalla, että Manninen saa kymmenen sijan rangaistuksen. Tämä rangaistus näkyi myös muutaman minuutin jälkeen tulostaululla. Vaikka luonnollisesti Mannista asia harmitti, mutta itse tuossa tilanteessa hän otti asian vastaan tilanteeseen nähden hyvin. Oliko rangaistuksen antoprosessi oikea, siihen en osaa ottaa kantaa.

Kilpailun tuomariston ja johtajan osalta toiminta oli suoraselkäistä, eikä armon annettu käydä oikeudesta vaikka kyseessä oli erävoittaja. Vastaava asia tapahtui muutama viikko sitten Amerikassa, jossa Ryan Dungeylta vietiin voitto täysin saman asian takia. Eli mikäli lippu oli asian mukaisesti esillä, oli omasta mielestäni rangaistus täysin oikea. Mutta jos lippu ei ollut asian mukaisesti esillä, on tilanne toinen.

Lisää lippuasiaa

Toinen punaristilipun käyttöön liittynyt asia tapahtui MX2-luokan toisessa erässä. Teemu Lahtinen kaatui rajusti suoralla ja jäi radalle makaamaan. Suoraa edeltävässä kurvissa ei ollut lippumiestä (vaikka mielestäni olisi pitänyt olla), vaan tilannetta lähinnä ollut lippumies oli kahden kurvin päässä. Hän nosti punaristilipun ylös, jolloin kuljettajat hiljensivät hänen kohdallaan. Tuolta lipulta matkaa itse tilannepaikalle oli luultavasti reilut 100 metriä, joka oli aivan liian pitkä matka. Kuljettajat olivat matkalla jo hieman hämillään, kun mitään ei näkynytkään. Lahtisen luokse tuli järjestysmiehiä auttamaan, mutta valitettavasti kenelläkään ei ollut itse tilannepaikalla keltaista lippua. Vaikka heillä olikin oranssit liivit, olisi lippu ollut ehdottoman tärkeä.

Jutun pääkuva on juuri tästä tilanteesta, josta jokainen voi katsoa paikan.

Lähtöpuomi

Kilpailun jälkeen paljon keskustelua ainakin sosiaalisessa mediassa herätti Kuopion starttipuomi. Kilpailussa kukaan ei sitä huomannut, mutta Xracingin videolta näkee selvästi, kuinka epätasaisesti se putoaa.

Alla on kuva puomin putoamisesta. Esimerkkinä kuvassa oleva puomi numero 1 on vielä selvästi pystyssä, kun taas sen vieressä puomit 2 - 4 ovat jo kaatuneet. Lisäksi puomit 5 - 7 ovat kaatuneet, kun taas muut ovat vielä osittain pystyssä. Missään nimessä puomi ei ole tasapuolinen.
[kuva1]

Pikku sälää

Kuopiossa nähtiin kahdessa pääluokassa hyvä määrä kuljettajia ja itse kisa oli myös erittäin tasaista ja hyvää. Tämä lupaa tietysti hyvää koko loppukaudelle. Valitettavasti vain C/A-luokassa oli kuljettajia tuskastuttavan vähän, joten luokan mielenkiinto on yleisön silmissä huono.

Radasta sen verran, että katsojan näkökulmasta en voi yhtyä kuljettajien kommentteihin radan profiilin huonoudesta. Tosin tietysti kuljettaja näkee sen omasta näkökulmastaan, mutta sivusta seuraajan näkökulmasta rata ei eronnut monista muista Suomen radoista. Sen sijaan radasta pidettiin kisan aikana huonoa huolta. Hyppyrien lähdöt olisi ehdottomasti pitänyt korjata edes pitkällä erätauolla, mutta näin ei tehty. Nyt valtaosa hyppyreistä oli täynnä syviä spooreja ja hyppyrin alussa oli patti. Tämän johdosta näyttävyys katsojienkin silmissä kärsii. Vaikka esimerkiksi MM-sarjassa rata jätetään muuten ennalleen, korjataan hyppyrien lähdöt lähes joka välissä.

Toinen rataan liittynyt asia oli starttisuora. Ennen ensimmäistä MX2-luokan starttia lähtösuora lanattiin, mutta aivan sisäkurvia ei. Tässä kulki ajolinja ja siinä oli jarrupatteja paljon. Kun sisimmät kuljettajat tulivat ensimmäisessä erässä tuohon kurviin, lähtivät heillä pyörät pomppimaan näistä jarrupateista. Aiheutuiko sitten starttikasa tästä, en tiedä. Mutta ehkä sillä oli osuutta asiaan. Muihin eriin asia korjattiin ja koko suora tasoitettiin.

Jani / Xracing