
Huomioita Karkkilasta
Monen mielestä SM-sarjan kohokohta on nyt takana, kun Karkkilassa miteltiin paremmuudesta viime viikonloppuna. Tänä vuonna SM-pisteitä jaettiin ehkä moneen vuoteen parhaimmalla radalla Suomessa, sillä Karkkilan miehet olivat todella möyhineet radan uskomattoman hyvään kuntoon ja monen kuljettajankin mielestä rata oli tämän kauden radoista ylivoimaisesti paras. Ehkä se oli paikoin aavistuksen yksilinjainen, etenkin sunnuntain ensimmäisissä erissä, mutta muuten rata oli hienossa kunnossa.
Välillä jopa tuntui, että erien välillä se laitettiin hieman liiankin hyvään kuntoon ja muutamat kurvit olisi voitu jättää lanaamatta. Näin radalle olisi muodostunut päivän mittaan kurveihin useita spooreja ja sitä kautta olisi muodostunut myös paremmin ohituslinjoja. Kun rataa lanattiin jokaisella tauolla, ei spoorien lisäksi radalle myöskään muodostunut juurikaan röykkyjä, joten se oli erittäin nopeassa ja samalla myös tietyllä tavalla helpossa kunnossa.
Ratahenkilökunta
Kun edellisen SM-kisan yhteydessä kirjoitin siitä, että Orimattilassa oli liputuspisteessä vain yksi lippumies, niin Karkkilassa oli monessa pisteessä useampia ratahenkilökuntaan kuuluvia ihmisiä ja muutenkin radan reunoilla oli toimitsijoita liputtamassa ja tarvittaessa auttamassa kuljettajia.
Keltainen merkkivalo
Karkkilassa pääsin ainakin itse todistamaan ensimmäisen kerran Suomessa keltaisen vilkkuvan valon käyttöä liputuksen avustamisessa. Karkkilan radalla on ennen isoa alamäkiporrasta liputustorni, josta heilutetaan keltaista lippua ja myös ensiapulippua, mikäli niille tarvetta on. MX2-luokan ensimmäisessä erässä se tarve tuli, kun yksi kilpailijoista kaatui hyppyrin alastuloon.
Paikalla heiluivat asianmukaisesti molemmat liput, mutta niitä tehostamassa oli myös vilkkuva keltainen valo noin 50 metriä ennen lippupistettä. Näiden toimien ansiosta kaikki huomasivat tilanteen, eikä yhtä kilpailijaa lukuun ottamatta kukaan hypännyt tilanteessa hyppyriä. Tämä yksi hypännyt kilpailija sai teostaan myös rangaistuksen.
MX1
Armeijan harmaisiin siirtynyt Teemu Keljo tuli Karkkilaan pistejohdossa, mutta menetti punaisen kilven kisan päätteeksi Aki Manniselle. Kaksi viikkoa armeijassa olleen Keljon valmistautuminen Karkkilan kilpailuun ei todellakaan ollut paras mahdollinen ja se myös näkyi. ”Keljomainen” erien loppupuristus puuttui ja molemmissa erissä nousu loppui jo erän puolen välin tietämissä.
Hiekkaratojen erikoismiehen, Joni Roosin, ei pitänyt olla vahvimmillaan Karkkilassa, mutta kolmas sija oli osoitus siitä, että myös savirata tuntuu maistuvan Roosille. Orimattilan tavoin Roos ajoi tehokkaasti radan ulkolinjoja ja löysi näin myös ohituspaikkoja, kun kaikki muut pyrkivät ajamaan sisälinjoja pitkin.
MX1-luokan ensimmäinen erä oli kuin paluu kolmen vuoden taakse ja Toni Erikssonin valtakauteen: Siis kärkeen ja karkuun. Eriksson ajoi vakuuttavasti ilman virheitä ykkösenä ruutulipulle. Aika-ajojen nopein, Aki Manninen, nousi toisella kierroksella kakkoseksi, mutta Erikssonilla oli tuossa vaiheessa jo hyvä etumatka, eikä Manninen tavoittanut häntä. Toisessa erässä Manninen otti parhaan lähdön ja sai Erikssonin peräänsä. Manninen ajoi vakuuttavia kierroksia erän alussa ja teki heti pienen etumatkan, mutta erän puolen välin tietämissä Eriksson nousi pari kertaa aivan iskuetäisyydelle. Manninen ajoi kuitenkin kypsästi eikä sortunut virheisiin, ajaen uudelleen karkuun Erikssonilta.
MX2
Pikkuluokassa Jere Haavisto oli odotetusti porukan nopein kuljettaja. Etenkin toisen erän hieno ajo oli mahtavaa katsottavaa. Haaviston kannalta on vain harmittavaa, että kauden ensimmäinen kisaviikonloppu ei tuottanut ainoatakaan SM-pistettä. Mikäli sieltä olisi tullut kohtuulliset pisteet, niin hän taistelisi tiukemmin Savasteen ja Matikaisen kanssa sarjan kärkipaikasta.
Kim Savaste ajoi tavallaan jopa hieman huomaamatta päivän kokonaispisteissä toiseksi. Tällä tarkoitan sitä, että enää Savasteen sijoittuminen erissä toiseksi ja kolmanneksi ei ole mikään ”ihmeellinen” asia, vaan siitä on tullut arkipäivää. Savaste näytti viihtyvän hyvin ”GP-tyylisellä” radalla ja ennen kaikkea ajoi virheettömästi.
Juuso Matikaisen epäonnen takia Emil Silander nappasi kokonaispisteissä päivän kolmannen sijan. Toisessa erässä oli mielenkiintoista seurata Silanderin ja Savasteen kamppailua, sillä kaksikko eroaa toisistaan melkoisesti. Siinä kun pienempikokoinen Savaste näyttää välillä siltä, että pyörä saattaisi hieman viedä häntä, niin Silanderin kohdalla tilanne on toinen. Silander nimittäin näyttää niin vahvalta jässikältä, että taivuttaa pyörän juuri sinne mihin itse haluaa.
Jani / Xracing