
Hermunen Bulgarian maajoukkueeseen
FIM julkaisi Supermoton joukkue MM-kilpailun lähtöluettelon. Luettelon mukaan Suomen väreissä ajavat Asseri Kingelin, Toni Klemm ja Sami Salstola. Sen sijaan vahvasti henkilökohtaisessa maailmanmestaruudessa kiinni olevan Mauno Hermusen nimi löytyy Bulgarian joukkueesta.
- Pitää täysin paikkaansa, ajan Bulgarian joukkueessa, kertoo Hermunen.
Miksi Hermunen sitten ajaa Bulgarian joukkueessa, eikä Suomen joukkueessa?
- Näyttää siltä, että Bulgariassa arvostetaan enemmän minua ja saavutuksia, kuin Suomessa. Bulgarian joukkueesta otettiin minuun yhteyttä ja pyydettiin ajamaan sinne. Kaikki asiat sujuivat heidän kanssaan helposti, joten valinta oli helppo, Hermunen kertoi.
Näin ollen Bulgaria starttaa kotikilpailuunsa yhtenä mestarisuosikkina.
- Mitaleille meillä on realistiset mahdollisuudet ja uskon, että taistelemme jopa mestaruudesta, Hermunen pohtii.
Mestaruutta varmistamaan
Supermoton henkilökohtainen MM-sarja jatkuu tulevan viikonloppuna ja kauden viimeinen kilpailu ajetaan viikko sen jälkeen. Hermunen lähtee kauden kahteen viimeiseen kilpailuun hyvistä asetelmista.
- Jos sarjassa toisena oleva Thomas Chareyre voittaa loput erät, mie riittää kaikista eristä kolmas sija. Toki lähden tulevan viikonloppuna voittamaan molempia eriä ja yritän varmistaa mestaruuden jo ennen kauden viimeistä erää. Koskaan ei kuitenkaan tiedä mitä tapahtuu, kun kyseessä on moottoriurheilu, Hermunen päättää.
Xracing
Kuva: Markus Niegtsch