Herlings kiistää Honda-huhut

Viime viikonloppuna Ranskan GP:n varikolla liikkui runsaasti huhuja siitä, että MX2-luokan valtias Jeffrey Herlings olisi tekemässä pitkän sopimuksen HRC Hondan kanssa ja siirtyisi MXGP-luokkaan punaisen pyörän ohjaimissa. Herlingsillä on sopimus KTM:n kanssa vuodelle 2017, eikä hän ole vielä tehnyt päätöstä ensi vuodelle luokan suhteen, mutta jo tässä vaiheessa muut valmistajat yrittävät haistella Herlingsin mahdollisia lähtöaikeita tiimistä, jossa hän on ollut koko uransa ajan.

Kun häneltä kysyttiin hänen sopimustilanteestaan ja markkina-arvonsa kasvusta (Herlingsin seuraava sopimus tullee olemaan rahallisesti suurin, mitä GP-radoilla on nähty vuosiin), kertoi itse
sopimusasioitaan hoitava Herlings järkkymättömästi, että keskusteluja ei ole käyty.

- Tällä hetkellä en käy keskusteluja muiden tiimien kanssa. Huhuja on aina ja ihmiset yrittävät arvailla asioita, mutta nyt on vielä liian aikaista neuvotteluille. Olen tällä hetkellä todella tyytyväinen KTM:llä. En osaa sanoa vielä, jäänkö tiimiin vai vaihdanko johonkin muualle. Mie se ei ole vielä tärkeää ja siksi en keskustele tässä vaiheessa muiden merkkien kanssa, Herlings vakuutti.

Kahden loukkaantumisten täyttämän vuoden jälkeen on odotettavissa, ettei Herlings hyppää MXGP-luokkaan ennen kuin varmistaa kolmannen mestaruutensa MX2-luokassa. Jos hollantilainen siirtyy viimein isoon luokkaan, saatetaan KTM:llä nähdä kuuden kuljettajan tiimi: Tony Cairoli, Glenn Coldenhoff ja Herlings MXGP-luokassa, sekä Pauls Jonass, Davy Pootjes ja Jorge Prado MX2-luokassa.

Adam Wheeler