Heinolan EM-enduron ilmoittautuminen päättyy

Kuva
Jani Hovi
Heinolan EM-enduron ilmoittatuminen päättyy poikkeuksellisesti jo tänään.

Enduron EM-sarjan kauden päätös ajetaan Heinolassa 6.-8. syyskuuta. Komostenkylän motocrossradan ympäristössä, kahden maastokokeen osalta, kulkeva kilpailu on samalla myös osa enduron SM-sarjaa. SM-pisteitä jaetaan kahden ensimmäisen kisapäivän osalta (perjantai ja lauantai), mutta kilpailun viimeisenä päivänä ajettava ”loppucrossi” on vain EM-sarjaan kuuluva kisapäivä.

Kilpailukeskus, huolto ja varikko ovat Komostenkylän motocrossradalla. Maastokokeista kaksi ajetaan motocrossradan ympäristössä. Yksi maastokoe sijaitsee n. 5 km motocrossradalta etelään. Maastokokeiden välillä on maasto- ja tiesiirtymiä. Maastokokeet ajetaan kolmeen kertaan.

Ilmoittautuminen

Suomalaiset kuljettajat ilmoittautuvat EM-kilpailuun suoraan Motti-järjestelmän kautta. EM-luokassa ajava kuljettaja, joka haluaa osallistua SM-luokkaan, ilmoittautuu myös Motti-järjestelmän kautta erikseen SM-kilpailuun. EM-luokassa ajavien SM-kilpailun osallistuvien osanottomaksu on 0 €. Eli EM-luokassa ajava jättää maksamatta Motissa osanottomaksun SM:n osalta. Järjestäjä kuittaa EM:n osallistuvat kuljettajat SM:n luokkiin, kun EM ilmoittautumiset näkyvät järjestelmässä. Tämä tehdään käsin, joten pientä viivettä esiintyy.

Lähtöjärjestys menee EM-sääntöjen mukaan. Eli SM-luokat starttaavat EM-luokkien jälkeen.

EM-kilpailun ilmoittautumisaika päättyy poikkeuksellisesti 7.8.2019.