Heikki Mikkola nostettiin Suomen Hall of Fame -kunniagalleriaan

1970-luvulla Suomen motocrossin maailmankartalle nostanut Heikki Mikkola nostettiin tänään Suomen urheilun legendojen joukkoon.
Kuva
Kenneth Olausson
Heikki Mikkola valittiin hetki sitten Suomen urheilun Hall of Fame -kunniagalleriaan.

Urheilugaalassa valittiin tänään Suomen menestyneitä urheilijoita viime vuoden ajalta. Samalla gaalassa nimettiin Suomen urheilun Hall of Fame -kunniagalleriaan uusiin urheilijoita. Joukkoon valitaan vuosittain urheilun sankareita, jotka ovat kuuluneet lajissaan maailman huippuihin ja ovat vaikuttaneet kansallisen identiteetin rakentamiseen. Vuosien aikana Hall of Fameen on nimetty 68 urheilijaa ja tänään sinne nimettiin kolme uutta legendaa. Aiemmin moottoripyöräilyn puolelta tähän arvostettuun joukkoon on valittu Jarno Saarinen.

Tänään joukkoon nostettiin myös Heikki Mikkola. Neljä kertaa motocrossin maailmanmestaruuden voittanut Mikkola oli vuonna 1977 ehdolla myös vuoden urheilija -äänestyksessä, jääden tuolloin toiseksi Pertti Ukkolan jälkeen. Nyt Mikkola nousi Hall of Fame -kunniagalleriaan järjestyksessä 69. urheilijana. Viime kesänä 75-vuotta täyttänyttä Mikkolaa ei enää nykyisin moottoripyörän päällä nähdä.

- Nykyisin tulee hiihdettyä ja pyöräilyä, sekä myös metsästys kuuluu harrastuksiin. Tuossa jokin aikaa sitten tuli tosin kaaduttua hiihtoladulla kun suksi hieman tökkäsi, mutta onneksi pääsin tulemaan tänne kuitenkin, Mikkola kertoi gaalassa.

Kommentit

Lähettänyt JÄNTTI : Pe, 01/15/2021 - 08:43

Vihdoinkin! Hyvä Heikki! Nuoruuteni idoli ja tietysti vieläkin!

Kieli
suomi

Lähettänyt JARI VIHINEN : Ma, 01/18/2021 - 18:51

Moi! Todella hieno ja oikea asia. Mikkolalle kuuluu jos kenelle, tuollainen osoitus!

Hieno tyylikästä menoa´. Sitä jotakin on hänessä, mitä pitää olla!

Tsemiä!!!

Kieli
suomi