Hänninen ylivoimainen Espoossa

Teksti
Antti Hänninen hallitsi odotetusti SECCR-kisaa Espoossa.
Kuva
Jani Hovi
Silverskin Extreme Cross Country Rodeo oli Antti Hännisen näytöstä. Husqvarna-kuljettaja voitti yleiskilpailun lähes puolin tunnin erolla ja se on kyllä aika paljon kolmen tunnin kisassa.

Antti Hänninen oli murskaavan ylivoimainen Espoossa ajetussa kilpailussa. Hän johti kisaa lähdöstä maaliin ja vei yleiskilpailun voiton lähes puolen tunnin marginaalilla. Luonnollisesti Hänninen voitti myös A-luokan. Osa hurjan suuresta erosta selittyy varmasti sillä, että kisa ei ollut kaikkein nopeimmasta päästä.

Yleiskilpailussa toiseksi sijoittui Pekka Viljakainen, joka voitti samalla myös B-luokan. Yleiskilpailun kolmanneksi ajoi Kaj Estola. Parikilpailun kuittasi nimiinsä veljespari Eetu ja Samuli Puhakainen. V40-luokassa parhaasta vauhdista vastasi Tomi Myllys.

Tunti vähemmän

Harrasteluokassa kilpailijat ajoivat tunnin vähemmän. Luokan voittoon ajoi Olli Heikkilä. Hän oli ainoa, joka ehti ajaa yhden kierroksen muita enemmän. V50-luokassa nopein oli Taito Merilaita, V60-luokan kuittasi Jouko Peltoniemi ja harrasteluokan parikisan voittivat Juho ja Elina Heinänen.