Hänninen voittoon Mikkelissä
Vajaan kymmenen asteen pakkanen ja syvät lumispoorit tervehtivät kuljettajia aamulla Mikkelissä, jossa potkaistiin liikkeelle kotimainen endurokausi. Päivän ohjelmassa, yleiskilpailun osalta, oli neljä kierrosta ja yhteensä kahdeksan maastokoetta. Kärkikuljettajille kertyi maastokoeaikaa päivän aikana reilut puolitoista tuntia, joten kaikki saivat varmastikin ajaa tarpeekseen.
Kilpailu käynnistyi Antti Hännisen merkeissä, Husqvarna-kuljettajan kellottaessa nopeimman ajan aamun ensimmäiselle maastokokeelle. Toiseksi nopeinta vauhtia piti Pasi Tsutsunnen, joka voitti viime vuonna Mikkelissä. Antti Ahtila oli avauspätkän kolmanneksi nopein, ennen Hugo Svärdiä ja Tuomas Niemistä. Spoorikettu Tsutsunen näytti Hänniselle vauhtia toisella maastokokeella, kellottaen pohja-ajan ennen hännistä ja Ahtilaa. Toisen kierroksen ensimmäisellä maastokokeelle Hänninen ajoi pohja-ajan, mutta menetti seuraavalla pätkällä lähes koko johtonsa.
- Kisan alussa oli kyllä vaikeaa, kun jousitukseni oli aivan liian jäykkä. Olen treenannut lähes koko ajan paikoissa, joissa on pystynyt ajamaan tapeilta ja minulla on sen mukaiset iskarit. Täällä tilanne oli täysin toinen. Neljännellä pätkällä menetin sitten aika paljon aikaa, kun ajoin hankeen ja jäin sinne kiinni, Hänninen kertoi.
Neljännen maastokokeen pohja-aika meni Tsutsuselle, mutta sen jälkeen Hänninen takoi neljä peräkkäistä pohja-aikaa ja voitti lopulta minuutin erolla.
- En ole kyllä ajamiseen mitenkään tyytyväinen, mutta tämä oli todella hyvä treeni ensi viikonlopun SM-kisaa silmällä pitäen. Nyt kun näyttää, että siellä tulee olemaan kunnon lumispoorit, niin kuin täälläkin oli, Hänninen mietti.
Pasi Tsutsunen.
Svärd upposi hankeen
Tsutsunen oli kisan kolmas ja KTM-kuljettaja näytti taas nuoremmilleen, kuinka lumispoorissa ajetaan vaivattomasti. Eetu Puhakainen ajoi TM:ssä kolmanneksi, jääden reilut kaksi minuuttia voitosta. Puhakaisen kerhokaveri Ahtila oli neljäs ja Nieminen viides. Svärd oli kuudennen maastokokeen jälkeen yleiskilpailussa viidentenä ja löytämässä parempaa vauhtia, mutta sitten hankaluudet iskivät.
- Viidennellä maastokokeella Hugo (Svärd) ajoi ketjunohjaimen kiveen, joka vääntyi iskusta. Sen jälkeen ketjut lähtivät päältä pois ja hän menetti aikaa siinä. Mutta sitten seitsemännellä maastokokeella aikaa vasta menikin, kun hän ajoi kunnolla hankeen ja joutui nostelemaan pyörää sieltä todella kauan, kertoi Svärdin Fantic-tiimipäällikkö Marko Kokko.
Svärd menetti seitsemännellä maastokokeella aikaa kuusi minuuttia ja oli lopulta yleiskilpailussa 16.
A1-luokan voitto meni Niko Puotsaarelle, A2-luokan puolestaan Puhakaiselle ja A3-luokan Hänniselle.
B-luokan voittoon ajoi Vili Viitanen, joka oli samalla yleiskilpailussa yhdeksäs. Luokan kakkonen oli Niilo Liuksiala ja kolmas Juho Ahokas. Viitanen voitti samalla B1-luokan, Liuksiala B2-luokan ja Matti Ahonen B3-luokan.
Vili Viitanen.
C-luokan voittoon ajoi Juho Pöysä, ennen motocrosskuljettaja Pekka Nissistä ja Janne Bromania. Kärkikolmikko sai myös suoran nousun B-luokkaan. C16-luokan voitti Frans Niemelä, C21-luokan Pöysä ja C40-luokan Broman.
Juho Pöysä.
V40-luokan voitto meni Jyri Vedenpäälle, Timo Tepponen oli toinen ja Toni Kuivalainen kolmas. V50-luokassa voitto meni Jyri Määtälle, kuuden sekunnin turvin ennen Sasu Enjalaa. Tom Nordman oli kolmas. V60-luokassa Jukka Pahkamäki ajoi ylivoimaiseen voittoon ennen Jarkko Koskista ja Veli-Matti Mäkistä. Naisten luokassa Viivi-Maria Mäkinen oli nopein, ennen Minna Virtasta.
Alla yleiskilpailun TOP20. Täydelliset tulokset löytyvät täältä.