Hänninen taisteli maaliin ilman etujarrua

Antti Hännisen etujarruletku meni pois Hixpania Hard Enduron lopussa.
Kuva
Henry Olenius
Antti Hänninen keräsi runsaasti arvokasta kokemusta eilen Hixpania Hard Endurosta.

Antti Hänninen ajoi viikonloppuna uransa ensimmäisen Hixpania Hard Enduron. MP-Racingin Husqvarna-kuljettaja starttasi kilpailuun kolmannesta lähtörivistä ja yhteislähtöjen tapaan tapahtumat alkoivat heti startin jälkeen. Hänninen joutui ottamaan ensimmäiseen kivikkoon hieman huonomman ajolinjan, kun pari edellä ollutta kuljettajaa tukki paremman linjan. Hänninen ei saanut vauhtia ensimmäiselle puusillalla ja oli jumissa siinä useamman muun kuljettajan tavoin.

- Yöllä oli satanut ja reitti oli kisan alussa todella liukas. Sitten kun ruuhkaa riitti runsaasti, oli eteneminen välillä melkoisen haastavaa. Pitäisi olla vaan enemmän päättäväisyyttä ja luottoa omaan tekemiseen ruuhkassa. Mutta tulee ihan turhaan pieniä virheitä ja epävarmuutta ajoon, Hänninen kertoi.

Hännisen ajo parani kun kilpailu eteni, mutta viimeisen kierron alussa hän joutui pulaan etujarruletkun mentyä poikki. Hänninen ei halunnut kuitenkaan keskeyttää kilpailua, vaan ajaa ruutulipulle asti.

- Alamäkien ajamisesta ei tullut yhtään mitään, kun ei ollut etujarrua. Oli pakko vaan taluttaa pyörää vaihde päällä alamäissä, jotta pääsi jotenkin kierroksen läpi. En kehdannut keskeyttääkään kilpailua, Hänninen nauroi.

Neljän kilometrin mittaisella kierroksella riitti ruuhkaa koko kilpailun ajan. Lajin tasoerot korostuivat tänäänkin, sillä vain kilpailun neljä parasta kuljettajaa oli samalla kierroksella. Kärjen taitotasosta paljon kertoo sekin seikka, että seitsemänneksi ajanut Jonathan Richardson jäi voitosta neljä kierrosta. Sijalle 27. ajanut Hänninen jäi kärjestä puolestaan kuusi kierrosta.

- Kierros oli lyhyt ja kärki tuli todella monta kertaa minustakin ohi. Se tietty aina sotkee vähän omaa rytmiä, kun pitää väistyä ja antaa tilaa. Ainakin kun kisan voittanut Alfredo Gomez tuli perään, niin katsojat huusivat aina kierroksella ohitettaville, että antaa tilaa heidän suosikille. Reitti oli todella tekninen ja vaikea, niin senkin takia erot tulivat niin suuriksi.

Hänninen jatkoi jo sunnuntaina illalla matkaa kohti Malagaa, johon hän jää harjoittelemaan seuraavaksi kolmeksi viikoksi. Malagasta Hänninen suuntaa lokakuun lopussa Saksaan, jossa ajetaan hard enduron MM-sarjan kauden viimeinen osakilpailu 29.10.