Hallitseva mestari jättää Hangtownin väliin
Red Bull KTM Factory Racing on vahvistanut, että hallitseva 450MX-luokan mestari Chase Sexton ei osallistu tämän viikonlopun AMA Pro Motocross -sarjan toiseen osakilpailuun Hangtownissa, Kaliforniassa. Sexton jatkaa toipumistaan avauskisan kaatumisesta, joka sattui Fox Racewayn radalla Palassa. Sexton aloitti kauden vahvasti ajamalla toiseksi nopeimman ajan aika-ajossa. Kisa sai kuitenkin dramaattisen käänteen jo ensimmäisen erän alkuvaiheessa, kun Sexton kaatui ja joutui keskeyttämään päivän.
– Olen ehdottomasti saanut osani kolhuista viime viikonlopun kaatumisen jälkeen, mutta onneksi mitään ei mennyt rikki, mikä on hyvä uutinen. Päätin jäädä pois tämän viikonlopun kisasta ja keskittyä toipumaan täyteen kuntoon. Kiitos tiimille, faneille ja kaikille, jotka ovat ottaneet yhteyttä – arvostan tukeanne valtavasti, Sexton kertoi tiimin tiedotteessa.
Red Bull KTM Factory Racingin tiimipäällikkö Ian Harrison painottaa, että kuljettajan hyvinvointi on aina etusijalla:
– On valitettavaa ilmoittaa, että Chase jää sivuun Pro Motocrossin toisesta osakilpailusta Hangtownissa. Hän aloitti kauden erinomaisessa vireessä, mutta ensimmäisen erän kaatuminen johti siihen, että hänen oli jätettävä toinen erä väliin. Nyt, kun kaatumisen vaikutukset ovat edelleen läsnä, päätös huilata tehtiin yhdessä Chasen kanssa. Meille tärkeintä on urheilijoidemme terveys ja turvallinen paluu kisakuntoon.