Haljala vaihtaa Betan väreihin

Teksti
Hermanni Haljala ja tiimipäällikkö Nicolo Morin allekirjoittivat sopimuksen ensi kauden osalta.
Kuva
Tiedote
Hermanni Haljala ajaa ensi kaudella MM-sarjaa italialaisessa Entrophy Enduro Racing -tiimissä

Kaudella 2022 enduron maailmanmestaruussarjaa GP-Juniori luokassa kiertänyt, jämsäläinen Hermanni Haljala on tehnyt sopimuksen kaudesta 2023 Italialaisen Entrophy Enduro Racing tiimin kanssa Beta 250cc 2t-pyörällä ajamisesta GP-E1 luokassa, enduron MM-sarjassa. Lisäksi kauteen kuuluu Italian avoin mestaruussarja, sekä valikoituja SM-osakilpailuja Suomessa kalenterin niin salliessa.

” Hyvissä ajoin vuotta 2022 oli selvää, että kalusto vaihtuisi kaudelle 2023. Muutamista vaihtoehdoista valikoitui sopimukseen johtanut paketti jo hyvissä ajoin ja itselleni urani jatkon kannalta oli tärkeää saada kaluston kilpailukyvyn osalta laaja Beta-tehtaan tuki, jota tiimi saa käyttöönsä. Lisäksi meitä kuljettajia on tiimissä vähemmän, kuin edellisellä toimijalla, joten he pystyvät keskittymään arjen tuomiin haasteisiin huomattavasti laaja-alaisemmin.”

Myös tiimin päällikkö, Nicolo Morin huokuu tyytyväisyyttä saadessaan Hermannin tiiminsä kuljettajaksi. ” Olen äärimmäisen onnellinen saadessani Hermannin kaltaisen, lahjakkaan ja työteliään kuljettajan ajamaan tiimiimme. Meillä on varmasti yhteisenä ajatuksena saada kovalla työllä aikaiseksi parempia tuloksia ja olen vakuuttunut kalustomme antavan mahdollisuuden siihen tulevalla kaudella, näin ovat myös ensi kosketukset pyörän kanssa todistaneet. Silti aikaa ei ole tuhlattavaksi, joten tulemme keskittymään testeissämme asioihin, millä yhdessä tehtaan tuen kanssa  saamme Hermannille luottamuksen kalustoon ja hänen luontaiset lahjakkuuden piirteensä esiin.”

Tavoitteet kaudelle 2023

Vaikka E1-luokka on kovin MM-sarjan luokista, Haljalan realistiset tavoitteet on ajaa luokassa pysyvästi TOP 5 sijoituksille. ” On aivan turhaa nöyristellä ja pyydellä anteeksi tällä tasolla, jos tästä haluaa itselleen ammatin saada. Nyt on aika oppia pärjäämään, ajamaan tuloksia ja sitä kautta nousta askel kerrallaan korkeammalle. TOP 5 sijoitukset ovat kovia ja niihin pyritään tulevalla kaudella. Podium sijoitus on siitä se luonnollinen jatkomo. Kalustosta se ei ainakaan jää kiinni.” summaa Haljala ytimekkäästi kautta 2023.