Haavistosta MX1-luokan mestari

Teksti
Kuva
Jani Hovi
SML AMOQ SM -motocross-sarjan viimeisen kisapäivän ensimmäiset erät on ajettu Imatralla. MX1-luokan mestaruus meni odotetusti Jere Haavistolle.

Sarjan viimeinen kisapäivä käynnistyi MX125-luokan ensimmäisellä erällä. Mestaruudesta ei enää ajettu, sillä sen varmisti jo edellisessä osakilpailussa Aaro Menna, joka ajoi täälläkin aika-ajossa nopeimman ratakierroksen. Hopeasta ja pronssista sen sijaan edessä oli tiukkaakin tiukempi taistelu, sillä Eero Peippo ja Santeri Oinonen olivat tasapistein sarjan kakkospaikalla. Teoreettiset mahdollisuudet mitaleille olivat lisäksi Tiitus Räikkösellä ja Kasimir Hinderssonilla.

Puomille saapui 46 kilpailijaa, mutta yllättävän hyvin ensimmäisestä mutkasta kuitenkin selvittiin. Aaro Menna lähti mestarin ottein vetämään joukkoa perässään Tiitus Räikkönen, Veeti Nieminen, Otto Kumpulainen ja Eelis Viemerö. Eero Peippo oli seitsemäntenä, Kasimir Hindersson kahdeksantena ja Santeri Oinonen sijalla 14.

Kun erä oli puolivälissään, meni Menna kärjessä aivan omaa vauhtiaan, mutta takana sijoitukset vaihtuivat. Viemerö ajoi kakkospaikalla ja mutta takaa lähestyi hyvää nousua tekevä Hindersson. Räikkönen jatkoi neljäntenä, Peippo oli edelleen sijalla seitsemän ja Oinonen oli 11.

Aaro Menna

Aaro Menna

Aaro Menna pisti vielä pelin jännäksi vetäisemällä huolella nurin, mutta ajoi kuitenkin erävoittoon. Hindersson ohitti Viemerön toiseksi viimeisellä kierroksella ja nousi näin toiseksi Viemerön tullessa maaliin vain puoli sekuntia Hinderssonin perässä. Peippo oli erän seitsemäs ja Oinonen yhdeksäs. Näin hopean ja pronssin kohtalo jäi viimeiseen erään.

- Alku oli hyvä, sain hyvän startin ja pääsin ajamaan omaa ajoani, kunnes alkoi tulla ongelmia ohitettavien kanssa. Kyllä SM-kisassa sentään pitäisi käyttää sinistä lippua. Minä en sellaista ainakaan nähnyt. Erän lopulla vedin kunnon lipat kierroksella ohitettavan takia. Pääsin siitä kuitenkin onneksi aika nopeasti jatkamaan, vaikka tanko olikin aika vinossa, Menna harmitteli.

Nieminen puristi erävoiton

MX2-luokassa kaikki mitalisijat olivat auki kun lähdettiin ajamaan ensimmäistä erää. Parhaiten puomilta irtosi pistejohtaja Kimi Koskinen, mutta pistekakkosena ollut Mauno Nieminen oli aivan tuntumassa. Nieminen ei kauaa kakkosena viihtynyt, vaan täräytti Koskisen ohi kärkeen. Kasper Kangasniemi jatkoi kolmantena perässään Matias Vesterinen ja Nico Stenberg.

Muutaman kierroksen Koskinen seurasi Niemisen ajolinjoja ja viidennellä kierroksella Koskinen täräyttikin takaisin kärkeen Niemisen seuratessa aivan tuntumassa. Kolmantena oleva Kangasniemi oli jo selkeästi kärkikaksikosta jääneenä ja Vesterinen seurasi aivan tuntumassa. Stenberg jatkoi edelleen viidentenä.

Mauno Nieminen

Mauno Nieminen

Kärkikaksikko eteni tasatahtiin aina viimeiselle kierrokselle asti, jonka loppupuolella Nieminen teki viimeisen ratkaisevan hyökkäyksen, puristi Koskisen ohi ja nousi voittoon. Ero oli maalissa vajaat kaksi sekuntia. Kolmantena ruutulipulle kiirehti Kasper Kangasniemi.

- Oli hyvää kisaa, sai vääntää ihan tosissaan loppuun asti. Tuntui siltä, että ohi en pääse millään, mutta sitten se lopulta onnistui. Meillä on nyt eroa viisi pistettä ennen viimeistä erää. Siitä on pakko ottaa voitto ja katsotaan sitten, mihin se riittää, Nieminen suunnitteli.

Haavisto otti omansa

MX1-luokassa Jere Haaviston mestaruus oli enää sinettiä vaille. Haavisto ottikin parhaan startin ja lähti vetämään joukkoa perässään uutena nimenä luokkaan tullut Sampo Rainio, Emil Silander, Tommi Mäkinen ja Andero Lusbo. Pisteissä toisena olevan Juuso Matikaisen erä käynnistyi kuutossijalta.

Haavisto ei lähtenyt varmistelemaan mitään, vaan meni kierros kierrokselta muilta karkuun. Kakkossijasta oli hyvä vääntö kolmikolla Rainio,Silander ja Matikainen. Kolmikosta tuli kuitenkin kaksikko kun Matikainen lipsahti kevyesti nurin. Vaikka matka jatkuikin nopeasti, niin kymmenkunta sekuntia siinä kuitenkin hukkui ja samalla Lusbo nousi aivan Matikaisen kantaan.

Haavisto ei kärjessä virheitä tehnyt, vaan ajoi odotetusti Suomen mestaruuteen. Matikainen sai selkeästi vain lisää intoa kaatumisestaan ja napsi edellä ajavia kiinni tasaiseen tahtiin. Viimeistä ohitusta Matikainen haki vielä viimeisellä kierroksella kakkosena olleesta Silanderista. Aivan ei vauhti riittänyt, vaan tuloksena oli erän kolmas sija.

- Pääsin heti lähdöstä kärkeen ja sain ajettua siihen riittävän eron. Jos ajaa koko ajan ihan äärirajoilla niin tulee helpommin virheitä. Kyllä minä tuosta viimeisestäkin erästä lähden vielä voittoa hakemaan, lupasi tuore Suomen mestari Jere Haavisto.