Haaviston ulottuvilla 70 000 euron arvoinen palkinto

Kusti Manninen, miten tiimin ensimmäinen kausi on tulosten varjossa mennyt?

Pakko olla tyytyväinen tuloksiin. Tällä hetkellä meillä on kolme kuljettajaa EMX150 –luokan viiden parhaan kuljettajan joukossa ja mestaruuskin on aivan Jere Haaviston ulottuvissa.

Entäpä sitten käytännön asioiden kannalta?

Työn määrä on yllättänyt minut. Oikeastaan joka päivä on tiimiin liittyviä asioita hoidettavina, joten aikaa siihen kyllä menee. Iso osa ajasta menee ihan perusasioiden tekemiseen, kuten varaosien tilaamiseen, lentojen ja majoituksien varauksiin ja muihin perusasioihin. Sitten kuskien kanssa tehdään paljon työtä. Ajohommien lisäksi neuvotaan heitä myös aivan perusasioissa, ajolasien huollosta aina näyttötaulujen käyttämisen tärkeyteen asti. Hommaa riittää siis laidasta laitaan.

Millainen satsaus tämä kausi oli rahallisesti?

Sitä on vaikea määritellä, koska sponsoreilta saimme pääasiassa tuotteita, emmekä ole niitä rahaksi laskenut. Valitettavasti näissä hommissa ei paljoa rahaa liiku ja sekin vähä mitä on liikkunut, on mennyt hyvin nopeasti kuluihin.

Budjetin kasaus on yksi suurimmista haasteista. Nytkin olen kauden aikana käynyt läpi noin 50 yritystä, joiden kanssa olen asioista neuvotellut. Kaikilla on kuitenkin raha tällä hetkellä tiukassa. Vaikka pystymme tarjoamaan yrityksille näkyvyyden lisäksi erilaisia VIP-tilaisuuksia, kisalippuja ja muuta rahan arvoista hyötyä, ei tukijoita silti meinaa löytyä.

Onko tiimi toiminut mielestäsi tällä kaudelle suomalaisille nuorille ponnahduslauta Eurooppaan?

Vielä on tietysti aikaista vastata tuohon, mutta tällä hetkellä näyttää hyvältä. Toivottavasti Haavisto pystyy voittamaan sarjan ja saa sitä kautta palkintona olevan tiimipaikan Hondalta EM-sarjaan ensi kaudelle. Ja vaikka mestaruutta ei tulisikaan, niin hänellä on mahdollisuus päästä silti EM-sarjaan ensi kaudeksi. Jeren nimi tunnetaan nyt lajin piireissä ja Hondalla ollaan todella tyytyväisiä häneen. He näkisivät mielellään suomalaisen ensi kaudella tiimissä.

EM-sarjan voittaja saa siis tiimipaikan Hondalta ensi vuodeksi. Mitä se käytännössä tarkoittaa?

Voittaja saa paikan Hondan tiimiin, joka on todennäköisesti Gariboldi Racing. Eli sama italialainen tiimi, jossa Harri Kullas ajoi. Kullaksen ajasti tiimi on vaan muuttunut siten, että nykyisin se ajaa HRC:n alaisuudessa Hondan virallisena tehdastiiminä MX2 –luokassa. Käytännössä sopimus tarkoittaa sitä, että kuljettaja voi tulla itse suoraan kilpailuihin paikalle ja tiimi hoitaa loput asiat. Jos tuollaisen paikan haluaisi tiimistä ostaa (mikäli kuljettaja on tarpeeksi nopea tiimille) on sen kausihinta n. 60 000 – 70 000 euroa. Joten kyse on todella merkittävästi sopimuksesta.

Jatkaako tiimi toimintaa ensi vuonna?

Tulemme jatkamaan toimintaa ensi kaudella kahden tai kolmen kuljettajan voimin. Järjestämme elo- tai syyskuussa try-out –leirin, jossa pyrimme valitsemaan kuljettajamme. Ehdolla ovat myös tämän vuoden kuljettajat (paitsi Haavisto, jonka ikäraja luokassa tuli täyteen), mutta haluamme kartoittaa myös muita vaihtoehtoja.

Tarvitaanko tiimiin kuljettajien lisäksi muuta henkilökuntaa?

Jos jostain löytyy tarpeeksi innokas ja hyvä manageri, niin olemme kiinnostuneita. Oma aikani menee tällä hetkellä käytännön asioiden järjestelyissä, eikä yhteistyösopimuksien tekeminen ole ominta itseäni. Meillä on kuitenkin hyvä tuote tarjolla tukijoille, jota kautta saa helposti hyvää näkyvyyttä ja pystymme järjestämään kumppaneillemme myös muuta toimintaa. Pelkkä ”tarra esille ja rahat tänne” ajatusmaailma ei enää kuulu nykypäivään. Jos jollain on tiedossa yhteistyökumppaneita, niin ei muuta kuin ottakaa rohkeasti yhteyttä ja laitetaan hommat rullaamaan!

Xracing