Haavisto kakkonen Lommelissa

Teksti
Kuva
Gino Maes
137 KTM Motorsport tiimin Jere Haavisto palasi lauantaina Belgiaan jatkamaan valmistautumistaan kahden viikon päästä alkavaan EM-sarjaan.

Sunnuntaina Haavisto kilpaili Belgian FMB-BMB-liiton kilpailussa Lommelissa. Aamun aika-ajossa hän ajoi 0,2 sekunnin pohja-ajan ennen Belgian Jago Geertsiä ja valitsi päivän kilpailueriin paikkansa lähtöpuomilla ensimmäisenä.

Ensimmäisen erän startissa hän oli kolmas, mutta nousi jo ensimmäisellä kierroksella toiseksi Geertsin johtaessa. Belgialainen teki kuitenkin virheen neljännellä kierroksella ja Haavisto nousi kärkeen johtaen erää kolme kierrosta, kunnes Geerts puski takaisin ohitse. Maalissa Haavisto oli kakkonen.

Toisen erän startissa nuorukainen ampaisi kärkeen ja veti letkaa kilpailun puoleen väliin asti, kunnes teki pienen ajovirheen ja ajautui radalta pois juuttuen hieman radan vieressä olevaan rata-aitaan. Vaikka hän ei tilanteessa kaatunut niin meni hetki aikaa, kun pyörän joutui vetämään takaisin radalle. Maalissa KTM- kuljettaja oli jälleen toisena.

- Ensimmäisessä erässä ajoin vähän ehkä hölmöjä linjoja enkä pystynyt sitä kautta ihan vastaamaan Geertsille, mutta toisessa erässä oli hyvää ajoa. Se virhe oli tietysti harmi ja se katkaisi selkärangan aika totaalisesti vaikka en kaatunut, mutta vauhti pysähtyi ja jouduin nyppäämään etupyörän sen köyden alta pois, Haavisto kommentoi kilpailun jälkeen.

Seuraavaksi Haavisto kilpailee ensi viikonloppuna Harfsenissa Hollannin mestaruussarjan osakilpailussa.

Jami Numminen ajoi MX1-luokassa 13:ksi oltuaan ensimmäisessä erässä kahdeksas ja keskeyttäen toisen.

- Aika-ajojen 5. sijalla sai hyvän puomipaikan ja sillä kelpas lähteä eriin. Ensimmäisessä erässä kohtuullinen startti, mutta erän puolivälissä pieni virhe, jossa kukaan ei tullut ohi, mutta jäin sen verran kauas muusta porukasta, että en kerinnyt ihan saada kiinni enään. Maalissa 8., Numminen kirjoittaa urheilija-Facebookissaan.

- Toisessa erässä heikko startti, noin parinkymmenen paikkeilla päästiin ekasta kurvista ulos. Siitä hyvää nousua ylös päin, kunnes kaksi pientä kaatumista pilasi kisan. Myös erä jäi kesken kaatumisen seurauksena hajonneiden ajolasien takia.

- Joka tapauksessa hyvä treenikisa takana, ja tästä taas kovalla työllä puristetaan eteenpäin! Hyvällä fiiliksellä mennään, niin saadaan pyörä ja mies viimesen päälle iskuun kauden päätavoitteita ajatellen! :) Seuraavat treenikisat Hollannin mestaruussarjan osakilpailussa ensi viikonloppuna! :)

Miro Niemi oli kuudes MX2 Cup -luokassa.

Tulokset MX2

1. erä:

1. Jago Geerts

2. Jere Haavisto

3. Mark Boot

2. erä:

1. Jago Geerts

2. Jere Haavisto

3. Dovydas Karka

Yhteistulokset:

1. Jago Geerts

2. Jere Haavisto

3. Dovydas Karka

Kaikki tulokset