Haastava kauden päätöskilpailu Italiassa

Kuva
Dario Agrati
RedMoto Hondan Roni Kytönen kilpailee viikonloppuna enduron Italian mestaruussarjan päätöksessä Castiglion Fiorentinossa, missä tiedossa on kaksi päiväinen kilpailu. Kytösen lisäksi mukana on myös kolme muuta suomalaista kuljettajaa.

Roni Kytönen on tiimeineen kävellyt erikoiskokeita keskiviikosta lähtien ja totesi, että edessä on haastavin Italian mestaruussarjan osakilpailu tällä kaudella. Oman mausteensa kilpailuun tuo vielä viime yönä alkanut vesisade, mitä sääennuste lupaa yöhön asti.

- Kävelyn perusteella edessä on haastavin, mutta samaan aikaan paras Italian mestikka tällä kaudella ja vesisadekin tekee hyvää, niin maa ei ole ihan rutikuivaa, mitä se täällä monesti on. Samalla nyt tuon vesisateenkin johdosta ja reitillisesti tämä toimii hyvänä valmistavana kilpailuna myös kahden viikon päästä ajettavaan Saksan MM-osakilpailuun, Kytönen kertoi perjantaina.

Kytösen lisäksi kilpailussa mukana suomalaista on myös Hermanni Haljala, Pyry Juupaluoma ja Samuli Puhakainen.

Alustavan aikataulun mukaan huomenna on tiedossa neljä kierrosta ja sunnuntaina kolme kierrosta. Kilpailun livetuloksia voi seurata täältä.

Kommentit

Lähettänyt Helenius Seppo : Pe, 09/30/2022 - 18:01

Toivotaan nyt että savukone ei päästä savuja ilmoille, sehän on Hondan  tavaramerkki.

Kieli
suomi