GP-katsaus, Neuquén

Motocrossin MM-sarjan toisen osakilpailun kura oli taakse jäänyttä elämää, kun kauden kolmas osakilpailu ajettiin täydellisissä olosuhteissa Argentiinassa. Patagonian GP ja erityisesti Neuquénin rata on yksi sarjan odotetuimmista, eikä kilpailu jättänyt tälläkään kertaa kylmäksi. Rata on todella nopea ja tarjoaa mukavasti ohituspaikkoja. MX2-luokan pistejohtajana Argentiinaan saapui Julien Lieber, mutta punainen etunumerokilpi taisi olla belgialaiselle liikaa. Lieber ajoi kauden huonoimman kilpailunsa ja punainen kilpi vaihtoikin näin omistajaa. Myös MXGP-luokassa saatiin uusi nimi MM-sarjan kärkeen, sillä Tony Cairoli sortui Argentiinassa kaatuiluun.

MX2

MX2-luokassa päivän nimi oli Latvian Pauls Jonass. Jonass ajoi molempien erien voittoon kohtalaisen suvereenisti. Hyvät lähdöt helpottivat latvialaisen urakkaa ja hän nousikin molemmissa erissä nopeasti kärkeen. KTM-kuljettaja kontrolloi eriä, eikä joutunut missään vaiheessa tosissaan taistelemaan erävoitoista. KTM-tiimin hyvää päivää täydensi nuori Jorge Prado. Prado lähti molemmissa erissä startista kärkeen, mutta joutui taipumaan nopeampiensa käsittelyssä. Espanjalainen oli kuitenkin molemmissa erissä vakuuttavasti kolmas, mikä takasi päivän totaalin kakkospaikan.

Yhteistulosten kolmanneksi ajoi Jeremy Seewer. Seewer sai ensimmäisessä erässä huonon lähdön ja vaikka sveitsiläinen teki koko erän nousua kohti kärkeä, se ei riittänyt nostamaan Suzuki-kuljettajaa viidettä sijaa korkeammalle. Toisessa erässä Seewer oli heti alusta asti hereillä ollen KTM-kaksikon, Prado ja Jonass, takana kolmantena. Jonassin haastamiseen sveitsiläisen rahkeet eivät riittäneet, mutta erän toinen sija riitti nostamaan Suzuki-kuljettajan MM-pistejohtoon. Päivän neljänneksi ajoi Benoit Paturel. Ranskalainen oli ensimmäisessä erässä toinen, mutta toisen erän luokattoman huono lähtö ja yksi maaperänäyte Neuquénin radasta jättivät ranskalaisen vasta sijalle yhdeksän.

Argentiinasta viidenneksi korkeimman pistepotin saalisti yllättäjä Darien Sanayei. Yhdysvaltalainen oli ensimmäisessä erässä kuudes ja toisessa neljäs. Ensimmäisessä erässä Sanayei ajoi toisena, kunnes joutui Paturelin ohittamaksi. Sanayei yritti vähän turhan ahnaasti kuitata takaisin menetettyä sijoitustaan, kun Kawasaki-kuljettajan etupyörä lipesi mutkaan tultaessa alta. Sanayei putosi hässäkässä kuudenneksi, eikä pystynyt enää sijoitustaan tuosta kohentamaan ennen ruutulippua.

MM-pistejohtoon nousi siis Seewer (110) ennen toiseksi noussutta Jonassia (107). Kolmospaikkaa miehittää Paturel (104), kun taas Lieber (99) pudotettiin neljänneksi. Lieberin kanssa tasapisteissä on Tanskan Thomas Kjer Olsen, joka jatkoi Argentiinassa hyviä otteitaan ajaen eräsijat neljä ja seitsemän. Viiden MM-kärki mahtuu näin siis yhdentoista pisteen sisälle.

MXGP

MXGP-luokassa kukkona tunkiolla hääri viime kauden mestari Tim Gajser. Gajserilla ei vielä erävoittoja tältä kaudelta ollut, mutta nyt slovenialaiselle kirjattiin molemmista eristä täydet pisteet. Totaalin kakkoseksi ajoi Jeremy Van Horebeek eräsijoilla kaksi ja kolme. Erityisesti ensimmäisessä erässä belgialaisen meno oli alkuun sen verran vahvaa, että jopa erävoitto näytti mahdolliselta. Van Horebeek putosi kuitenkin pikkuhiljaa Gajserin kyydistä ja Yamaha-kuljettaja jäi erässä toiseksi.

Toisessa erässä Evgeny Bobryshev kiilasi Van Horebeekin ohi toiseksi muutamaa kierrosta ennen maalia. Venäläinen oli ensimmäisessä erässä neljäs, joten hän kiipesi Gajserin ja Van Horebeekin seuraksi palkintokorokkeelle päivän yhteistulosten kolmantena. IceOne Husqvarnaa kyytivä Gautier Paulin keräsi päivän neljänneksi korkeimmat pisteet. Paulin ajoi ensimmäisessä erässä kuudenneksi ja toisessa neljänneksi, joka oli samalla ranskalaisen paras eräsijoitus tällä kaudella. Paulin on tällä hetkellä selkeästi parhaimmassa vedossa koko IceOne Husqvarna -kolmikosta, eikä podium-sijoituskaan aivan huutava vääryys olisi ranskalaisen kohdalla ollut.

Yhteistulosten viidenneksi ajoi Romain Febvre, jonka alkukausi ei aivan odotusten mukaisesti ole mennyt. Ensimmäisessä erässä vuoden 2015 maailmanmestari oli neljäs, mutta toisessa erässä kaatuminen erän loppupuolella verotti tulosta ja ruutulipulle ranskalainen ennätti vasta kahdeksantena. MM-pisteissä Gajser (106) otti paikkansa kärjestä pudottaen Cairolin (96) toiseksi. Kolmantena pisteissä on Clement Desalle (91) ennen Van Horebeekia (84) ja Bobryshevia (82).

Kohti Meksikoa

MM-sarja ottaa nyt happea yhden viikonlopun verran ja seuraava osakilpailu ajetaan huhtikuun alussa Meksikon Léonissa. Meksikon jälkeen sirkus siirtyykin jälleen Euroopan puolelle, missä ensimmäinen kilpailu ajetaan Italiassa huhtikuun puolessa välissä.

Jussi Sajo