
GP-katsaus, Matterley Basin
Lauantain karsintapäivää häirinnyt vesisade oli etäinen muisto ja sunnuntaita vietettiinkin kauniissa auringonpaisteessa. Itse kilpailussa ei juuri isoja yllätyksiä nähty ja molempien luokkien pistejohtajat, Antonio Cairoli (MXGP) ja Jeffrey Herlings (MX2), vankistivat pistejohtoaan.
MX2
MX2-luokassa Jeffrey Herlings jatkoi voittoputkeaan ajaen molempien erien ykköseksi. Ensimmäisessä erässä hollantilainen ei aivan parhaimmalla tavalla lähdössä onnistunut, mutta kovin pitkään ei KTM-pilotti muiden selkänumeroita katsellut. Herlings johti kilpailua jo ensimmäisen täyden kierroksen jälkeen ajaen voittoon reilun 20 sekunnin marginaalilla. Toisessa erässä Herlings ampaisi kärkeen heti lähdöstä eikä enää paikastaan luopunut. Ensimmäisen erän viidenneksi sijoittunut Sveitsin Arnaud Tonus pystyi toisessa erässä seuraamaan Herlingsiä kymmenisen minuttia, mutta tämän jälkeen hollantilainen ajoi vastustamattomasti karkuun ja erävoittoon. Jos ei ollut erän voittajasta epäselvyyttä, Tonus oli yhtä selvästi toinen ennen Tim Gajseria. Slovenialainen Honda-kuljettaja ajoi kauden parhaimman kilpailunsa ollen ensimmäisessä erässä neljäs ja toisessa kolmas. Nämä oikeuttivat päivän yhteistuloksissa kolmanteen sijaan. Samalla Gajserin sijoitus MM-sarjan pistetaulukossa parani pykälällä jättäen taakseen loukkaantuneen Glenn Coldenhoffin. Gajser ajoi molemmissa erissä loistavasti nousten, ei nyt kaukaa takaa, mutta takaa kuitenkin, kohti kärkeä. Toisessa erässä Gajser ajoi kiinni kolmikon Alex Tonkov, Romain Febvre ja Jordi Tixier, eikä tuhrannut kuin muutaman kierroksen ohituksissa noustessaan kyseisten herrojen edelle. Gajserin ajolinjat olivat parempia, nopeampia ja ennen kaikkea, tasaisempia, ja näitä hyödyntäen ohitukset näyttivät lähes lapsellisen helpoilta. Tonkov kylläkin helpotti Gajserin urakkaa ajovirheellään, mutta tämä ei lainkaan himmennä Gajserin suoritusta. Huhujen mukaan slovenialaisella on jo sopimus ensi kaudeksi Hondan kanssa, joten ainakaan Hondaa ei voi moittia pelisilmän puutteesta. Loistava kiinnitys.
Ensimmäisen erän kolmanneksi ajoi Max Anstie kuin riivattuna. Englantilainen piiskasi Yamahaansa hyppäämällä ns. 'quadin' yli, jota kukaan muu ei MX2-luokan erän aikana hypännyt. Oliko se sitten nopeampi kuin muiden rytmittämä 3-1, en tiedä, mutta suoritus viritti kotiyleisön äärimmilleen. Anstie joutui kuitenkin keskeyttämään toisen erän, joten 'Union Jack' kypärässään viilettänyt engelsmanni ei päivän yhteistuloksissa juhlinut. Erissä ajettiin muiltakin osin ristiin, ja päivän yhteistuloksissa sijat 2-4 menivät tasapistein (38) jakoon toisen erän tulosten perusteella. Näin ollen, Arnaud Tonus ja Tim Gajser kiipesivät palkintokorokkeelle Jeffrey Herlingsin seuraksi, jättäen Jordi Tixierin sivustaseuraajan rooliin. MM-pisteissä Herlings pitää oikeutetusti piikkipaikkaa, Tonus on yhtä selvänä kakkosena, mutta kolmannesta sijasta käydään armotonta taistelua Febvren, Tixierin ja Matterleyssa hivenen epäonnistuneen Dylan Ferrandisin välillä. Kolmikko mahtuu 15 pisteen sisälle, joten yksikin epäonnistuminen voi muuttaa tilannetta suuntaan jos toiseen.
MX1
MX1-luokassa Antonio Cairoli oli jälleen herra ja hidalgo. Cairoli ajoi ensimmäisen erän voittoon johtaen lähdöstä maaliin. Mitenkään erityisen helpolla erävoitto ei tullut, sillä oivaan vireeseen äitynyt Steven Frossard seurasi koko erän vain muutaman sekunnin päässä Cairolista. Cairolin pahin kilpakumppani, Clement Desalle, sortui erässä virheisiin jääden sijalle neljä. Kolmannelle sijalle ennätti kellon tarkkaa työtä tekevä Jeremy Van Horebeek. Toisessa erässä nähtiin sisuuntunut Desalle, joka ei antanut muille mahdollisuuksia ajaen lähes 20 sekunnin turvin erävoittajaksi. Tämä ei kuitenkaan riittänyt päivän kokonaistuloksissa toista sijaa korkeammalle, sillä Antonio Cairoli ajoi heikohkon startin jälkeen erässä toiseksi. Frossardin kohtaloksi toisessa erässä koitui keskeytys ja orastava hyvien tulosten putki katkesi tylysti tekniikkamurheisiin.
Tommy Searle teki paluun tositoimiin loukkaantumisen jäljiltä ollen erissä hienosti kuudes ja viides. Searlen lisäksi kotiyleisöä ilahdutti Shaun Simpson ja Jake Nicholls. Molemmat ajoivat kauden parhaimpansa Simpsonin ollessa yhdeksäs ja kuudes, Nichollsin säestäessä sijoilla seitsemän ja yhdeksän. Toisessa erässä olimme saada 'suomalaisväriä' palkintopallille Tyla Rattrayn ajaessa neljänneksi. Tämä on myös Rattrayn kauden paras sijoitus, joten eiköhän Husqvarna-kuljettaja vielä palkintokorokkeella nähdä ennen kuin MM-kausi on ohi.
Case Kullas
Harri Kullasta ei Englannissa kilpailemassa nähty, ja tietojen mukaan Harri kävi viime viikolla ns. 'arm pump' leikkauksessa. Leikkauksen tarkoituksena on auttaa Kullasta jo pitkään vaivanneeseen käsien puutumisongelmaan. Jälkeenpäin on helppo viisastella, että leikkaus olisi pitänyt tehdä jo talvella ennen kilpailukautta, mutta nyt yritetään pelastaa se mitä pelastettavissa on. Kullaksen tulokset eivät ole olleet siellä missä pitäisi, joten nyt on se hetki kun laitetaan kaikki munat yhteen koriin. Jos kahden kilpailun missaaminen tässä vaiheessa kautta auttaa Kullasta ajamaan loppukaudella parempia sijoja, päätös on täysin oikea. Nyt pitää toivoa, että leikkaus auttaa ongelmaan ja Kullaksen Sahkar KTM alkaa löytymään tuloslistoilta kymmenen parhaimman joukosta.
Jussi Sajo