Garcian ensimmäinen

Teksti
Josep Garcia otti lauantaina Virossa uran ensimmäisen yleiskilpailun voiton.
Kuva
EnduroGP
Enduron Viron MM-osakilpailun lauantaipäivä tarjosi melkoisesti draamaa, ennen kuin voittajat saatiin selville.

EnduroGP-luokassa Australian Wil Ruprecht täräytti heti alkuun yhdeksän sekunnin pohjat ennen Davide Guarneria, Brad Freemania ja hienosti aloittanutta Eero Remestä. Kuuden maastokokeen jälkeen Ruprecht johti jo 19 sekunnilla, mutta seitsemäs maastokoe oli aussin kannalta kohtalokas. Siellä TM-kuljettaja kaatui rajusti ja kärkipaikka vaihtui nelossijaan. Tämän jälkeen kärkeen nousi Josep Garcia, mutta Freeman ahdisti aivan tuntumassa, odottaen vain Garcian virhettä. Tuota virhettä ei koskaan tullut ja näin espanjalainen kuittasi kauden ensimmäisen yleiskilpailun voittonsa.

- Olen erittäin tyytyväinen ensimmäiseen EnduroGP-voittooni. Olen odottanut sitä jo kauan. Kaaduin kolme kertaa tänään, mutta en onneksi pahasti. Huomenna yritän toistaa tämän päivän saavutukseni. Huomenna on kuitenkin varmasti vaikea päivä, sillä kaikki testit olivat nyt jo aika kuluneita, Garcia arveli.

Brad Freeman joutui tyytymään toisen kerran tällä kaudella kakkossijaan vajaat yhdeksän sekuntia hävinneenä. Päivän kolmonen oli Andrea Verona. Eero Remes ajoi nyt kauden parhaan sijoituksensa päätyen maaliin kymmenentenä.

- Oli tämä ihan kohtuullinen päivä. Endurotestillä saisi olla kyllä lisää kyytiä, muuten ihan OK. En kaatunut missään, eikä tullut virheitäkään. Muutama ihan hyvä pätkäaikakin tuli. Siihen voi olla ihan tyytyväinen. Huomenna täytyy yrittää saada vain hyvä rytmi koko päivälle, Remes suunnitteli jo tulevaa, kävellessään katsomassa maastokokeita huomista varten.

E1-luokassa päivän aloitti parhaiten Davide Guarneri, mutta sortui seuraavalla pieneen virheeseen ja kärkeen nousi Andrea Verona. Verona näytti karkaavan selkeään voittoon, mutta epäonnistui puolestaan yhdeksännellä maastokokeella ja Guarneri nousi vain kolmen sekunnin päähän Veronasta. Tästä alkoi äärettömän tiukka kamppailu. Guarneri johti ennen viimeistä maastokoetta 16 sadasosalla, mutta hävisi siellä Veronalle kaksi sekuntia. Näin voitto Veronalle ja kakkossija Guarnerille. Kolmossijan kuittasi Belgian Antoine Magain. Ensimmäistä kertaa MM-tasolla ajanut Roni Salin oli maalissa 12. Sijoitusta rasitti myös välitankkausasemalta saatu yksi AT-minuutti.

E2-luokan kärjessä ajoi seitsemännelle maastokokeelle asti Wil Ruprecht. Sitten kärkipaikalle nousi Josep Garcia ja kuittasi yleiskilpailun voittajana luonnollisesti myös luokkavoiton. Ruprecht ehti maaliin toisena ja kolmospaikan podiumilla miehitti Hamish Macdonald. Eero Remes ajoi maaliin viidentenä, ja sivusi näin kauden parasta sijoitustaan. Eemil Pohjola ei päässyt koko päivän aikana kunnon vauhtiin ja sijoitus oli lopulta kahden AT-minuutin rasittamana 14.

E3-luokkaa hallitsi odotetusti tähän mennessä kaikki kisapäivät voittanut Brad Freeman. Toiseksi sijoittunut Jaume Betriu jäi voittajasta lähes kaksi minuuttia. Kolmanneksi kiirehti Daniel McCanney. Suomalaiskuljettajia ei tässä luokassa ollut mukana, vaikka tarjolla olisi ollut melko helpot MM-pisteet. Maaliin ajoi vain kahdeksan kilpailijaa.

Juniorit hyvässä vauhdissa

Junioriluokissa oli mukavasti suomalaiskuljettajia. Päivä oli valitettavasti kaksijakoinen. Menestystä tuli, mutta niin tuli takaiskujakin. Päivän pahin takaisku tuli Roni Kytöselle, jonka vauhti oli alussa aivan omaa luokkaansa. Pohja-aikoja syntyi aamusta lähtien ja johto kuuden maastokokeen jälkeen oli jo lähes puoli minuuttia. Seitsemännellä maastokokeella Kytönen loukkasi nilkkansa ja sen jälkeen olikin enää kysymys siitä, pystyykö mies taistelemaan väkisin maaliin asti, vai onko pakko keskeyttää. Kytönen puri vuorotellen hammasta ja Buranaa, taisteli maaliin sijalla 10 ja siitä suoraan lääkärin puheille. Siellä selvisi, että nilkasta on kehräsluu murtunut. Näin edessä on pidempi ajotauko. Päivän voiton otti Matteo Pavoni, toinen oli Lorenzo Macoritto ja kolmas Leo Le Quere.

J1-luokassa kärjen järjestys oli Macoritto, Sergio Navarro Huertas ja Jed Etchells. Kytönen sinnitteli luokan kuudenneksi. Muista suomalaisista Peetu Juupaluoma ajoi maaliin kahdeksantena, Hermanni Haljala oli yhdeksäs ja Hugo Svärd 14.

- Olin mielestäni ihan omalla tasollani. Vaikea tietysti ihan suoraan verrata, koska en ole ikinä ennen näitä kuskeja vastaan ajanut. Päivä oli ihan hyvä, vaikka ensimmäinen kierros olikin aika vaikea. Ykköspätkä oli minulle tosi vaikea ja kakkosella olin naamallani, mutta siitä se sitten lähti paranemaan, vaikka vielä kerran konttasinkin. Endurotesti kyllä kului aika lailla, se on niin pehmeää hiekkaa. Sitten siellä oli vielä sellainen suo-osuus, jossa porukka jäi kiinnikin, Peetu Juupaluoma selvitteli päivää omalta kohdaltaan.

J2-luokassa voiton otti koko junioriluokan voittanut Matteo Pavoni. Toinen oli Leo Le Quere ja kolmas Max Ahlin. Luokan ainoa suomalaiskuljettaja Eetu Puhakainen ajoi maaliin sijalla 11.

Suomalaisilla hyvä päivä

Youth-luokassa Albin Norrbin oli odotetun kova ja ajoikin lopulta selkeään voittoon. Kovia olivat myös nuoret suomalaiskuljettajat. Pyry Juupaluoma antoi etenkin alussa todella kovan vastuksen ruotsalaiselle, mutta joutui päivän pidetessä hieman taipumaan. Tuloksena oli kuitenkin hieno kakkossija.

- Kyllä kakkossija oli vähän yllätys, etenkin kun se supertesti meni eilen aivan pieleen. Tänäänkin oli vähän ohjelmaa. Olin kerran jumissa ja kaaduin myös kerran. Ensimmäinen kierros oli kuitenkin tosi hyvä. Sitten aloin jäädä Norrbinille, kun sain pätkillä edellä lähteneitä kiinni ja oli tosi pölyistä, mutta kyllä Norrbin ajaa myös tosi kovaa. Huomenna yritän lähteä parantamaan, kun ei parannettavaa ole kuin yksi sija. Olen kyllä päivään tosi tyytyväinen, iloitsi Pyry Juupaluoma.

Kolmantena podiumille nousi Kevin Cristino harmittavasti ennen neljänneksi sijoittunutta Samuli Puhakaista. Suomalaisten hyvän päivän täydensi Tiitus Enjala seitsemännellä sijallaan. Niko Puotsaari oli 11. Roni Heikkala joutui keskeyttämään.

- Aamulla ajo oli aika kankeaa, siinä hävisin liian paljon. Extreme testi oli oikeastaan hankala koko päivän. Se oli sellaista peltoa ja rallicrossrataa. En ymmärrä, mikä siinä oikein oli kun joka kierroksella hävisin siellä aika paljon. Crossi ja endurotestit tulivat kyllä hyvin. Missään en kuitenkaan kaatunut, eikä muutenkaan tullut mitään isompia virheitä, Puhakainen kertasi päiväänsä.

Kisa Saarenmaalla jatkuu huomenna samalla aikataululla kuin tänäänkin.