
Gajser vaitonainen ensi vuoden suunnitelmista
Tim Gajser on matkalla kohti toista maailmanmestaruuttaan, johtaessaan MXGP-luokan MM-sarjaa jo 74 pisteen erolla. Debyyttikauttaan kuninkuusluokassa ajava Gajser otti Englannissa kauden kuudennen GP-voittonsa yhdestätoista mahdollisesta viime viikonloppuna.
19-vuotias Gajser on kerännyt paljon huomiota ja puheita, jotka koskevat hänen toiveita ensi kauden osalta. Gajserilla on Hondan kanssa sopimusta jäljellä vielä kolme vuotta ja vaikuttaa siltä, että hänellä on kolme vaihtoehtoa ensi vuoden osalta. Yksi niistä on siirtyä Amerikan radoille jo ensi vuonna, toinen on siirtyminen HRC-tehdastiimin alaisuuteen tai sitten jäävän Gariboldin tiimiin puolustamaan mahdollista maailmanmestaruutta.
Slovenialainen kommentoi itse seuraavasti tilannetta. - On vielä liian aikaista puhua siitä. Käymme alustavia keskusteluja asiasta, mutta sarjaa on vielä seitsemän kilpailua jäljellä ja keskityn nyt loppukauteen. Tällä hetkellä voin sanoa vain sen, että ajan MM-sarjan päättymisen jälkeen Monster Cupin.
Ottaen huomioon hänen haaveensa supercrossissa (vaikkakaan hän ei ole ajanut edes Euroopassa yhtään kovan luokan kilpailua kuten Lille, Genova ja Geneve), Gajser ryhtynee harjoittelemaan supercrossia talven aikana. Hänen osallistumisensa Monster Cupiin tarkoittaa myös sitä, että ensimmäisen kerran kilpailun historiassa motocrossin MM-sarjan kärkinimi nähdään mukana Las Vegasissa.
Adam Wheeler