Freemanin johdolla Espanjaan

Brad Freeman kaasutteli kauden avauskilpailussa molempien päivien voittoon.
Kuva
Jani Hovi
Brad Freeman johtaa enduron MM-sarjaa, kun tähdet suuntaavat viikonlopuksi Espanjaan.

Enduron MM-sarja jatkuu viikonloppuna Lalinissa, Espanjassa. Perinteiseen tyyliin kilpailun avaa perjantaina illalla ajettava supertesti ja varsinainen kilpailu polkaistaan käyntiin lauantaina aamulla. Kilpailun varikko sijaitsee Lalinin keskustassa ja kierroksella on perinteiseen tapaan kolme maastokoetta.

Kauden ensimmäisessä kilpailussa Betan Brad Freeman ajoi EnduroGP-luokassa molempien päivien voittoon ja johtaa näin ollen sarjaa täysin pistein. GASGAS-kuljettaja Andrea Verona oli molempina päivinä toinen ja on näin ollen sarjassa toisena. Freemanin tiimikaveri Steve Holcombe oli puolestaan kolmonen molempina päivinä ja on sarjassa myös kolmantena.

Aikuisten MM-luokista suomalaisten mielenkiinto kohdistuu luonnollisesti Enduro1-luokkaan, jossa mukana on kaksi suomalaista kuljettajaa. Roni Kytönen on sarjassa viidentenä avauksen jälkeen ja Hermanni Haljala puolestaan 11. Kytösen kohdalla tilanne on haastava, sillä hän loukkasi kätensä kaksi viikkoa sitten Italian mestaruussarjan kilpailussa, eikä miehen käsi ole täydessä kunnossa vieläkään. Lisää Kytösen tilanteesta myöhemmin tänään. Haljala puolestaan lähtee parantamaan suorituksiaan avauskilpailusta ja pyrkii kaasuttelemaan kymmenen joukkoon.

EJ-luokassa voidaan suomalaisilta odottaa myös hyviä suorituksia. Samuli Puhakainen on luokan MM-sarjassa tällä hetkellä sijalla 10. ja Peetu Juupaluoma sijalla 11. Molempien avausviikonloppuun mahtui positiivisia asioita, mutta myös parannettavaa jäi. Näin ollen molemmilta voidaan odottaa parempia suorituksia Espanjassa.

EY-luokassa Espanjassa mukana on kaksi suomalaista kuljettajaa. Niko Puotsaari avasi pistetilinsä Italiassa ja lähtee tavoittelemaan lisää pisteitä myös kauden toisesta kilpailusta. Juho Ahokas joutui puolestaan keskeyttämään kilpailun Italiassa, hänen kätensä kipeydyttyä. Ahokas on pystynyt ajamaan Suomessa viime viikkojen ajan ja käden tilanne on tuntunut hyvältä. Mutta miten käsi kestää kovalla alustalla ajettavaa pitkää kisapäivää, selviää lauantaina.