Freeman voitti taas, myös Kytönen podiumille

Teksti
Roni Kytönen ajoi J1-luokassa podiumille tänään.
Kuva
Kytönen Motorsport
Enduron MM-sarjan Espanjan osakilpailun toisenkin kilpailupäivän nopein kuljettaja oli Brad Freeman. Myös suomalaisväriä saatiin podiumille, kun Roni Kytönen ajoi J1-luokassa kolmanneksi.

Keli suosi ainakin katsojia Santiago de Compostelassa toisena kilpailupäivänä. Lämpömittari nimittäin lähenteli jo 30 asteen lukemia. EnduroGP-luokassa alkutahdit löi Jamie McCanney, mutta viidennellä maastokokeella kärkipaikalle nousi Brad Freeman, eikä tuosta paikasta enää luopunut. Voittomarginaali oli tällä kertaa parikymmentä sekuntia. McCanney sijoittui toiseksi ja kolmantena miehenä podiumille nousi Giacomo Redondi. Jo eilen kuntoaan valitellut Steve Holcombe joutui nyt tyytymään kuudenteen sijaan ja samalla se tarkoitti sitä, että Freeman nousi luokan MM-johtoon.

- En tahdo oikein löytää sanoja, on tämä sen verran kova juttu. Pelkästään jo E1-luokan johtaminen on minulle unelmien täyttymys. GP-luokan johtaminen on vähän kuin shokki. Annoin kaikkeni tänä viikonloppuna ja se maksoi itsensä takaisin, Freeman riemuitsi.

Uusia voittajia

E1-luokassa Brad Freemanilla on sellainen voittojen suora, että mestaruuden voisi melkein jo vaikka jakaa britille. Tänään toiseksi ajoi Davide Guarneri ja kolmas oli Matteo Cavallo.

E2-luokassa Giacomo Redondi otti kauden ensimmäisen voittonsa. Hän kukisti pistejohdossa olevan Alex Salvinin puolella minuutilla. Kolmanneksi korkeimmat MM-pisteet kuittasi lauantaina voiton ottanut Loic Larrieu. Eero Remes loukkaantui eilen, eikä todellakaan ollut ajokuntoinen, mutta lähti siitä huolimatta tavoittelemaan jäännöspisteitä. Remes oli luokan viimeinen maaliin ajanut, eli yhdestoista, mutta saalisti kuitenkin viisi MM-pistettä, joilla saattaa olla loppupeleissä hyvinkin suuri merkitys. Onhan viisikin pistettä aina nollapäivää parempi.

E3-luokassa saatiin myös uusi luokkavoittaja kun viisi perättäistä kakkossijaa ajanut Daniel McCanney katkaisi Steve Holcomben voittoputken. Holcombe hävisi voiton reilulla minuutilla. Kolmanneksi sijoittui David Abgrall.

Kytönen podiumille

Junioriluokassa Andrea Veronan voittokulkua ei tällä hetkellä pysäytä kukaan. Kauden kuudes voitto tuli 14 sekunnin erolla ennen Teophile Espinassea. Kolmanneksi parhaat MM-pisteet nappasi Jack Edmondson. Roni Kytösellä oli myös hyvä päivä ja Husqvarna-kuljettaja ajoi mukavasti viidenneksi.

J1-luokassa mennään selkeästi kovempaa, kuin J2:ssa, sillä Verona ja Espinasse muodostivat luokan kärkikaksikon. Luokan kolmantena podiumille nousi Roni Kytönen.

- Päivä meni oikeastaan kierros kierrokselta samalla lailla. Enduro ja extreme kulkivat, mutta crossi ei niinkään. Mitään suurempia virheitä päivän aikana ei tullut. Reitistä en kyllä tykännyt koko viikonloppuna, mutta pystyin silti hyvään suoritukseen. Kiitos koko tiimille ja kaikille yhteistyökumppaneille, Kytönen kiitteli.

J2-luokan voittoon ajoi Jack Edmondson. Voitto oli hänelle kauden toinen. Enric Francisco oli nyt toinen, mutta jatkaa luokan pistejohdossa. Kolmospytyn pokkasi Emanuele Facchetti.

Youth-luokassa käytiin huipputiukka kamppailu voitosta, joka ratkesi vasta viimeisellä maastokokeella. Matteo Pavoni otti kauden ensimmäisen voittonsa kukistamalla Claudio Spanun peräti kuudella sadasosasekunnilla. Spanu nousi kuitenkin luokan pistejohtoon, kun Hamish Macdonald teloi itsensä lauantaina sairaslomalle. Kolmanneksi sijoittui Nathan Bererd. Hugo Svärdin hyvä viikonloppu sai jatkoa, kun nyt tilille kirjattiin viidenneksi korkeimmat pisteet.

Seuraavaksi MM-pisteistä ajetaan kesäkuun puolivälissä Kreikan Serresissä.