
Forssassa palataan enduron pariin
U20 –luokan SM-sarja sekä naisten ja veteraanien cup jatkuu Forssassa vajaan kahden viikon kuluttua. Kilpailu tuo samalla enduroa forssalaisten silmien alle monen kymmenen vuoden tauon jälkeen, kun Forssan moottoriseura on valmistanut kuljettajille kolmen maastokokeen mittaisen reitin. Lähtö- ja maalipaikkana toimii Autokeidas, johon yleisöllä on helppo pääsy. Lisäksi Pilvenmäen raviradalla kaasutellaan yleisöerikoiskoe, joten yleisöä on myös ajateltu kilpailussa.
Kilpailun reitti
Kilpailun reitti sisältää jokaiselle jotakin ja sen suunnittelussa on otettu huomioon kaikentasoiset kuljettajat. Kilpailussa on kaksi-kolme kierrosta ja yksi kierros sisältää kolme maastokoetta. Koko kilpailun reitti maastokokeineen ja siirtymineen on aivan uutta, josta suuret kiitokset kuuluu Forssan kaupungille ja maanomistajille.
MK1
Pilvenmäen raviradan parkkipaikalla oleva maastokoe. Vauhdikasta kääntyilyä, jouheata metsää ja maakasojen kiertelyä. Muutamia vaativampia esteiden ylityksiä, mutta maastokoe on varmasti kaikille läpiajettava. Pituus noin 1.5 kilometriä.
MK2
Vauhdikkaalta voimalinjan aluselta lähtevä tekninen maastokoe vaatii tarkkaavaisuutta kuljettajalta. Keskiosuudella vastaan tulee teknisempää metsäpolkua ja metsäkoneuraa. Pätkän loppuosa on kovavauhtista tienpohjaa maaliin. Pituus noin 5 kilometriä.
MK3
Alkuosalla ajetaan vauhdikasta hakkuuaukeata, sieltä nopeahkon metsän kautta vauhdikkaaseen linjanaluseen. Pienen teknisen osuuden jälkeen metsän kautta vauhdikkaaseen linjanaluseen ja tienpohjaan, jonka kautta nopealle pururadan pohjalle, josta nousu vanhalle hyppyrimäelle, jossa pätkän maali. Pituus noin 8.5 kilometriä.
Reittikartta:
http://www.paikkatietoikkuna.fi/web/fi/kartta?p_p_id=Portti2Map_WAR_por…
Alla reittivideota maastokokeilta 2 ja 3.