Febvre ja Prado voittoihin, Haaviston viikonloppu jäi lyhyeksi
MXGP-luokassa Romain Febvre näytti kaikille, että on päässyt alkukauden loukkaantumisen jälkeen voittovauhtiin, halliten molempia eriä. Febvren Yamaha-tiimikaveri Jeremy Seewer johti molempia eriä alussa, mutta ranskalainen nappasi nopeasti johtopaikan haltuunsa ja ajoi kahteen erävoittoon. Seewer menetti molemmissa erissä kakkospaikan MM-sarjaa johtavalle Tim Gajserille, joka kasvatti pistejohtoaan MM-sarjassa Seeweriin näin ollen neljällä pisteellä. Gautier Paulin oli päivän totaalin neljäs ja Jeremy Van Horebeek viides.
MX2-luokassa KTM:n Jorge Prado jatkoi voittokulkuaan, ottamalla molempien erien ykkössijat. Henry Jacobi oli päivän totaalin toinen ja Thomas Kjer Olsen kolmas. Jere Haavisto lähti Imatran loukkaantumisen jälkeen Lokettiin metsästämään MM-pisteitä. Valitettavasti Haavisto huomasi jo lauantain ensimmäisissä harjoituksissa, ettei polvi kestänyt ajamista ja Yamaha-kuljettajan viikonloppu oli ohi ennen kuin oikeastaan edes alkoikaan.
MM-sarja jatkuu ensi viikonloppuna Lommelissa.