Espoo puolustaa mestaruutta Heinolassa

Teksti
Espoon Moottorikerho voitti mestaruuden viime vuonna.
Kuva
Jani Hovi
Kotimaisen motocrosskauden finaali on käsillä, kun kerhojoukkueet suuntaavat taistelemaan Suomen mestaruudesta Heinolaan tulevaksi viikonlopuksi.

Espoon Moottorikerho lähtee puolustamaan viime syksynä Orimattilassa voittamaansa Suomen mestaruutta samalla miehityksellä, jonka muodostavat MX1-luokan tuore SM-pronssimitalisti Emil Silander, MX1-luokan SM-yhdeksikkö Teemu Makkonen ja pitkän motocrosskokemuksen omaava, cross countryn SM-sarjassa toisena tällä hetkellä oleva Roni Salin.

SM-hopeaa puolustaa Orimattilan Moottorikerhon ykkösjoukkue. Sen riveistä puuttuu viime vuonna MX1-luokan Suomen mestaruuden voittanut Juuso Matikainen, joka on loukkaantumisen takia sivussa. Orimattilan kerhoa edustavat MX2-luokan SM-pronssimitalisti Mauno Nieminen, MX2-luokan SM-sarjassa 11:ksi sijoittunut Nestori Tolvanen sekä kerhojoukkueiden Suomen mestaruuksia voittamaan tottunut Joni Tuominen.

Jämsän Seudun Moottorikerho vei viime vuonna SM-pronssia. Joukkue on tällä kertaa liikkeellä vahvasti enduropoluilta tuttujen kuljettajien voimin. Peetu Juupaluoma, Eemil Pohjola ja Mika Tamminen ovat kaikki luokkiensa Suomen mestareita vuodelta 2019.

Vantaan Moottorikerho heittää viikonlopuksi Heinolaan ykkösjoukkueenaan kehiin MX1-luokan tämän kauden Suomen mestarin Kim Savasteen ja SM-hopeamitalistin Miro Sihvosen sekä niin ikään SM-mitalia urallaan juhlineen Aleksi Kurvisen.

Myös Sipoon Moottorikerhon ykkösjoukkue on paperilla erittäin kova, sillä sen muodostavat MX2-luokan Suomen mestari Kimi Koskinen, loukkaantumisen jäljiltä vain kaksi MX2 SM-osakilpailua ajanut ja kärkikuljettajien joukkoon heti tunkeutunut Emil Weckman sekä 45-vuotiaiden veteraanien Suomen Cup -mestari Alexander Wiik.

Tampereen Motocrossin ykkösjoukkue on ennalta vahva. Jalkeilla ovat MX2-luokan SM-sarjassa neljänneksi, viidenneksi ja kuudenneksi sijoittuneet Jere Haavisto, Tomi Siro ja Kasper Kangasniemi.

Imatra Motocrossin joukkueessa ajaa viime sunnuntaina MX1-luokan SM-päätöksessä huimaa vauhtia esittänyt Rene Rannikko, joka oli SM-loppupisteissä neljäs.

Turun Moottorikerhon ykkösjoukkueessa ajavat alle 20-vuotiaiden MXJ-luokan Suomen Cup -pronssimitalisti Eemeli Mäkilä, 45-vuotiaiden veteraanien Suomen Cup -hopeamitalisti Jarno Mattila ja cross countryn SM-sarjaa johtava Jiri Leino.

Sipoon Moottorikerhon kakkosjoukkueesta löytyy muun muassa alle 20-vuotiaiden MXJ-luokan Suomen Cup -mestari Nico Stenberg. Konneveden Moottorikerho / UA:n joukkueessa ajaa puolestaan MXJ-luokan Suomen Cup -hopeamitalisti Jimi Laitinen. Lohjan Seudun Moottorikerhon miehityksessä on MXJ:n viimeisen Suomen Cup -osakilpailun voittanut ja loppupisteissä neljänneksi sijoittunut Eliel Lehtinen, jonka rinnalla nuoreen Kasimir Hinderssoniin kohdistuvat positiiviset odotukset koko suomicrossin näkökulmasta. Hyvinkään Moottorikerhon joukkueesta löytyy puolestaan nuoriin suomalaisiin kansainvälisiin lupauksiin kuuluva Sampo Rainio.

Kilpailun isäntäseuran Heinolan Moottorikerhon joukkueen muodostavat Juho Alen, Riku Rouhiainen ja Anton Elokankare.

SM-kerhojoukkueet ajavat lauantaina iltapäivällä karsinnan, minkä perusteella 20 parasta joukkuetta selviytyy varsinaiseen SM-kilpailuun sunnuntaille.

Heinolassa kilpaillaan myös kolmessa muussa luokassa kansallisen kerhojoukkuekilpailun merkeissä. Lauantaina aamusta alkaen radalla ovat 7-12-vuotiaat lapset MX65-luokan kilpailunsa sekä yli 35-vuotiaat veteraanit oman MXV-luokan koitoksensa merkeissä. Tänä vuonna myös veteraanit ajavat kerhojoukkueina, kun aiemmin joukkueen on voinut muodostaa yli kerhorajojen. Kilpaerät käynnistyvät jo kello 9:45. SM-luokkien karsinta starttaa kello 16:15.

Sunnuntaina taistellaan Suomen mestaruuden lisäksi 10-15-vuotiaiden MXC-luokkien kansallisesta kerhojoukkueparemmuudesta. Kilpaileminen käynnistyy kello 10:15.

Heinolan motocrossrata sijaitsee osoitteessa Komostentie 255, Heinola.

 

SML Motonet SM-kerhojoukkueet 19.-20.9.2020

Heinolan Moottorikerho ry. (HeMK)

www.hemk.net

Heinolan Motocrossrata

Komostentie 255, 18200 Heinola

Lähtöluettelo: www.hemk.net/kilpailut/mx-kerhojoukkue-sm

 

www.sm-motocross.fi

www.facebook.com/smmotocross

www.instagram.com/smmotocross

www.youtube.com/smmotocrossfi

 

Aikataulu

 

Perjantai 18.9.2020

 

Klo 17:00-20:00

MX65, MXV, SM MX Ilmoittautuminen ja katsastus

 

Lauantai 19.9.2020

 

Klo 6:30-7:30

MX65, MXV Ilmoittautuminen ja katsastus

 

Lähtöharjoitukset ja harjoitukset nonstop-aikataululla

 

klo 7:45

MX65 ryhmä 1 Lähtöharjoitus 2 min + harjoitus 15 min

MX65 ryhmä 2 Lähtöharjoitus 2 min + harjoitus 15 min

MXV ryhmä 1 Lähtöharjoitus 2 min + harjoitus 15 min

MXV ryhmä 2 Lähtöharjoitus 2 min + harjoitus 15 min

 

Kilpailuerät nonstop-aikataululla

 

Klo 9:45

MX65 luokka 1 ja 3 10 min + 1 kierros

MXV luokka 1 ja 3 15 min + 2 kierrosta

 

Klo 11:10

MX65 luokka 1 ja 2 10 min + 1 kierros

MXV luokka 1 ja 2 15 min + 2 kierrosta

 

Klo 12:30-14:00

SM MX Ilmoittautuminen ja katsastus

 

Klo 13:00

MX65 luokka 2 ja 3 10 min + 1 kierros

MXV luokka 2 ja 3 15 min + 2 kierrosta

 

Klo 14:30

MX65 ja MXV Palkintojen jako

 

Lähtöharjoitukset ja harjoitukset nonstop-aikataululla

 

Klo 14:45

SM MX luokka 1 Lähtöharjoitus 2 min + harjoitus 15 min

SM MX luokka 2 Lähtöharjoitus 2 min + harjoitus 15 min

SM MX luokka 3 Lähtöharjoitus 2 min + harjoitus 15 min

 

Karsintaerät nonstop-aikataululla

 

Klo16:15

SM MX luokka 1 20 min + 2 kierrosta

SM MX luokka 2 20 min + 2 kierrosta

SM MX luokka 3 20 min + 2 kierrosta

 

Klo 18:30-20:30

MXC Ilmoittautuminen ja katsastus

 

Sunnuntai 20.9.2020

 

Klo 7:00-8:00

MXC Ilmoittautuminen ja katsastus

 

Lähtöharjoitukset ja harjoitukset nonstop-aikataululla

 

Klo 8:15

MXC ryhmä 1 Lähtöharjoitus 2 min + harjoitus 15 min

MXC ryhmä 2 Lähtöharjoitus 2 min + harjoitus 15 min

SM MX ryhmä 1 Lähtöharjoitus 2 min + harjoitus 15 min

SM MX ryhmä 2 Lähtöharjoitus 2 min + harjoitus 15 min

 

Kilpailuerät nonstop-aikataululla

 

Klo 10:15

MXC luokka 1 15 min + 2 kierrosta

MXC luokka 2 15 min + 2 kierrosta

SM MX luokka 1 ja 3 20 min + 2 kierrosta

 

Klo 13:00

MXC luokka 3 15 min + 2 kierrosta

MXC luokka 1 15 min + 2 kierrosta

SM MX luokka 1 ja 2 20 min + 2 kierrosta

 

Klo 15:10

MXC luokka 2 15 min + 2 kierrosta

MXC luokka 3 15 min + 2 kierrosta

SM MX luokka 2 ja 3 20 min + 2 kierrosta

 

Klo 17:15

MXC ja SM MX Palkintojen jako