Ensimmäiset erät Karkkilassa ajettu

Teksti
Harri Kullas irtosi puomilta parhaiten MX1-luokan ensimmäisessä erässä.
Kuva
Henri Salminen
Yöllinen sade muutti Karkkilan radan kerralla todella kuraiseen kuntoon. Aika-ajon jälkeen ei yhtään kuljettajaa tunnistanut, ennen kuin pikku puhdistuksen jälkeen.

Rata onneksi kuivui koko ajan ja aurinko paistoi pilvien lomasta, kun ensimmäinen SM-lähtö saatiin viivalle. Päivän aloitti MXC/A-luokka. Parhaiten puomilta lähti Saku Mansikkamäki. Hän sai peräänsä Kaapo Kalatien. Kotiyleisön riemu jäi lyhytaikaiseksi, sillä Kalatien kone hajosi jo ennen avauskierroksen puoliväliä. Tapahtumia vaikealla radalla riitti ja sen verran oli kuraa, että kilpailun johtajan saappaatkin jäivät C/A-luokan kisan aikana kurareikään upoksiin. Kärkipaikka vaihtui useaan otteeseen, kunnes kärkeen nousi Jimi Laitinen. Nuori Yamaha-kuljettaja johti pari kierrosta, kunnes takaa tuli Mikk Löhmus ja nousi kärkeen, pudottaen Laitisen kakkospaikalle. Löhmus joutui kuitenkin ongelmiin ja putosi neljänneksi. Laitinen nousi takaisin kärkeen, mutta Kasimir Hindersson ahdisteli tiukasti muutaman sekunnin päässä. Seuraavaksi oli Hindersson vaikeuksissa ja kakkospaikalle nousi Juho Ahokas, Hinderssonin jatkaessa kolmantena. Hinderssonin vaikeudet jatkuivat ja kolmospaikalle nousi Hermanni Koskinen. Neljäntenä oli Veeti Oksanen ja viidentenä Hindersson. Jimi Laitinen ajoi kärjessä tarkasti ja kuittasi erävoiton. Toisena ruutulipulla oli Juho Ahokas ja kolmanneksi selvisi Hermanni Koskinen.

Rätsepin johdolla

MX2-luokassa nähtiin mielenkiintoisia valintoja jo puomille mentäessä, kun aika-ajon kärkimiehet valitsivat reunimmaiset starttipaikat. Aika-ajon kakkosmies Roni Kytönen lähti todella terävästi, mutta kisa meni sananmukaisesti perseelleen jo avauskurvissa, kun liukas ulkokurvi yllätti. Perä luisti alta pois ja Kytönen istui radalle. Kun alkukahinoista oli selvitty, kärkipaikan otti Emil Silander. Priit Rätsep oli tiukasti tuntumassa ja kolmospaikalla pyyhälsi Kimi Koskinen. Erot olivat kuitenkin melko pieniä. Kun viisi kierrosta täyttyi, kärkeen nousi Rätsep. Silander oli vajaan kahden sekunnin päässä ja kolmanneksi oli noussut Arttu Sihvonen. Näin mentiin kolme kierrosta, kunnes Sihvonen putosi kolmospaikalta yhdeksänneksi ja kolmanneksi takaisin nousi Kimi Koskinen. Kärkikaksikko kisasi tiukasti voitosta, kun muu joukko oli jo kaukana takana. Rätsep teki kierros kierrokselta hieman lisää eroa Silanderiin. Lopussa Silander teki vielä pari virhettä ja maalissa kaksikon ero oli lopulta vajaan minuutin Rätsepin hyväksi.

- Tulihan tästä erästä hyvät pisteet, mutta ei se ikinä ole kiva tulla ohitetuksi. Menin sitten vielä makaamaan kahdella viimeisellä kierroksella. Toisen kerran vielä radan syvimpään mutakuoppaan, Silander harmitteli.

Roni Kytönen teki aivan uskomattoman nousun, lähtiessään ajamaan muita takaa aivan viimeiseltä sijalta. Kytönen nousi lopulta erän kolmanneksi. Neljäs oli Kimi Koskinen ja viides Wiljam Malin.

Ylivoimainen Kullas

MX1-luokassa parhaiten puomilta lähti Harri Kullas. Hän sai peräänsä Erki Kahron ja Juuso Matikaisen. Seuraavina olivat Santtu Tiainen ja Miro Lehto. Kun kaksi kierrosta oli ajettu, ei terävimmässä kärjessä ollut muutoksia. Neljäntenä ollut Santtu Tiainen sen sijaan putosi sijalle 15 ja viitospaikalle nousi Kim Savaste. Pari kierrosta myöhemmin Savaste ohitti Lehdon ja nousi neljänneksi. Kisa jatkui ja kärjessä Kullas teki kierros kierrokselta eroa muuhun joukkoon. Kahdeksannella kierroksella Kahron kisa päättyi keskeytykseen kakkospaikalta ja toiseksi nousi Matikainen. Savaste jatkoi kolmantena perässään Lehto ja viidenneksi noussut Sami Aaltonen, joka putosi kuitenkin hetken päästä viitospaikalta. Kolmen kärki jatkoi menoaan, mutta neljänneksi oli noussut Karel Kutsar. Miro Lehto jatkoi viidentenä. Kärjessä ei enää muutoksia tapahtunut. Harri Kullas ajoi helpon näköisesti voittoon.

- Vaikka puhuimmekin ennen kisaa, että otan rauhallisesti, niin kyllä minä tosissani ajoin. Kierroksella ohitettavien kanssa oli välillä vähän vaikeuksia. Siihen Erkin (Kahro) ajokin päättyi, kun joku kaatui eteen, Kullas selvitti.

Juuso Matikainen oli erän kakkonen, mutta eroa kärkeen tuli reilu minuutti. Kolmantena ruutulipulle saapui Kim Savaste, neljäs oli Karel Kutsar ja aivan lopussa viidenneksi nousi Indrek Mägi.

Jimi Laitinen hallitsi parhaiten kuraiset olosuhteet MXC/A-luokan ensimmäisessä erässä.
Kuva
Henri Salminen
Priit Rätsep ohitti Emil Silanderin ja nousi MX2-luokan erävoittoon.
Kuva
Henri Salminen