Enduron Suomen Cup -osakilpailu peruttu

Teksti
Kuva
Jani Hovi
Riihimäen Enduroseuran 13. maaliskuuta järjestettäväksi tarkoitettu Suomen Cupin osakilpailu on jouduttu perumaan.

Koronavirus kurittaa edelleen kisajärjestäjiä. Tällä kertaa oli perumisvuorossa maaliskuinen Suomen Cupin kilpailu. Simo Laitala Riihimäen Enduroseurasta valotti perumiseen johtaneita syitä.

- Eilen kun kuunneltiin uutisia, että maan hallitus on suunnittelemassa koronarajoituksiin tiukennuksia ja jopa valmiuslaki on työpöydällä, niin meillä yhdistyksen hallitus päätti, että perutaan kilpailu, koska koronatilanne ei tunnu helpottavan, eivätkä rajoituksetkaan ilmeisesti lievene, Laitala harmittelee.

Ainakin juuri nyt näyttää siltä, että keli olisi tällä kertaa teidän kisaanne suosinut.

- Se on totta, lunta on riittävästi ja pakkasiakin tulossa ja ilmeisesti molempia riittäisi maaliskuulle asti. Me haluamme kuitenkin toimia vastuullisesti, emmekä halua yrittää lähteä väkisin järjestämään kilpailua.

Helmikuussakin on kuitenkin tarkoitus järjestää kisoja.

- Totta sekin, mutta katsotaan, mikä on tilanne kun rajoitukset jälleen päivittyvät, oliko se nyt 22. tammikuuta. Me emme uskoneet, että rajoitukset ainakaan helpottuisivat.

Te ette halunneet sitten odottaa edes sinne asti?

- Emme, koska meidän olisi tarvinnut jo nyt tehdä päätöksiä, jotka aiheuttavat kustannuksia ja meidän yhdistyksemme hallitus ei nähnyt, että rajoitusten suhteen olisi tulossa helpotuksia, vaan pikemminkin päinvastoin.

Tässähän ovat monen eri lajin harrastajat ja päättäjät esittäneet, että kilpailutoiminta pitäisi sallia ainakin ilman yleisöä.

- Voidaan aina myös hyvin kysyä, onko eettisesti oikein, että järjestetään tilaisuuksia, joihin tiedetään joka tapauksessa tulevan yleisöä, oli se sitten kiellettyä tai ei. Me haluamme toimia siinä mielessä vastuullisesti, että vaikka teoriassa olisikin ehkä sallittua järjestää tilaisuus, johon ei yleisöä kutsuta, niin me emme halua leimautua yhdistykseksi joka järjestää tällaisen kilpailun, jossa on olemassa lähikontaktien mahdollisuus, etenkin nyt kun herkemmin tarttuva viruksen muoto on Suomessakin leviämässä.

Toivottavasti ollaan syksyllä siinä vaiheessa, että silloin saatte kisan järjestettyä.

- Siihen me panostamme ja uskomme, että vaikka rokotukset nyt hiukan laahaavatkin jäljessä, niin korona olisi siinä määrin nujerrettu, että pystyisimme järjestämään hyvän kilpailun lokakuussa.

Kommentit

Lähettänyt ville meisola : To, 01/14/2021 - 06:48

Ruotsin  MM-Ralli siiretty Suomeen, hiihtokilpailuja pdetään,hiihtokeskukset auki,lätkää pelataan jne...ihme touhua ettei voida järjestää enduro kilpailua metsässä. T.Simo

Kieli
suomi