Enduron SM-sarja päättyy Seinäjoelle

Teksti
Kuva
Jani Hovi
Vajaan kahden viikon kuluttua Seinäjoella kaasutellaan enduron SM-sarjan kauden viimeinen kilpailu, joka on samalla joukkue SM-kisa.

Neljän vuoden tauon jälkeen järjestämme taas Suomen pohjoisimman endurokilpailun. Vallitseva korona -tilanne laittoi kapuloita kisajärjestelyjen rattaisiin ja meinasi aiheuttaa erinäisiä haasteita, mutta niistä onneksi selvittiin ja nyt ollaan kisan kynnyksellä, valmiina ottamaan kilpailijat huoltojoukkoineen ympäri Suomen vastaan.

Kilpailukeskus sijaitsee Nurmossa, noin 10 km Seinäjoelta itään, osoitteessa Jöllöntie 29, 60640 Isokoski. Paikka on sama, kuin edellisessä kilpailussamme vuonna 2016.

Varikkoalue kilpailukeskuksella on rajattu, minkä vuoksi toivomme, että kilpailijat saapuisivat varikkoalueelle yhden auton ja teltan yhdistelmällä. Näin pystymme varmistamaan sen, että saamme kaikki kilpailijat kalustoineen sopimaan varikkoalueelle. Myös koronapandemian aiheuttamat ohjeistukset turvavälien suhteen vaikuttavat varikon järjestelyihin. Tiimipaikat ovat mahdollisia järjestää, mikäli ne on varattu ennakkoon. Tarkemmat ohjeet varauksen suhteen löytyvät kilpailun viralliselta tiedotuskanavalta, Facebook-sivulta Kurjenkierros Enduro.

Reitti

Kilpailun reitin pituus tulee olemaan noin 80 km. Kierroksella on neljä maastokoetta. Kahden maastokokeen jälkeen reitti käy kilpailukeskuksessa, jossa huolto ja AT.

Ensimmäinen maastokoe on vanhaa louhosaluetta, maaperä lähinnä kivituhkaa ja tasaista kalliota. Maastokokeen pituus noin 3 km. Tätä maastokoetta ei ole aiemmin kisoissa ajettu. Kokeen jälkeen ajetaan metsäautotietä, josta poiketaan maastosiirtymälle, joka on erittäin kivinen, ja kalliotakin löytyy. Siirtymä on tuttu monille edellisen kilpailun maastokoe ykkösenä. Tämän jälkeen ajetaan metsäautotietä ja kylätietä toiselle maastokokeelle.

Toinen maastokoe on kilpailun pisin, 7,1 km. Sen alku on kivistä polkua, välillä tiukkaa hiekkasyheröä, nopea tieosuus ja loppuosa hiekkaa ja lyhyitä kivikko-osuuksia. Tuttu pätkä aiemmista kisoista. Maastokokeen jälkeen maastosiirtymää noin 4 km. Kivikkoista polkua ja traktoriteitä.  Maastosiirtymän jälkeen metsäautotietä ja asfalttia kilpailukeskukseen.

Huollon jälkeen kolmannelle maastokokeelle, joka on kisan hitain. Kiveä löytyy täältäkin, mutta loppupuolella on myös hiekkaosuus. Maastokokeen pituus 4,4 km. Nelospätkä sijaitsee kauimpana kisakeskuksesta, ja sinne mennään edestakaisin melkein tikkusuoraa valtatietä noin 10km. Maastokokeella ajetaan crossirataa ja sen reunamia. Pituutta maastokokeelle tulee 4,6 km.

Kaiken kaikkiaan tämän seudun maaperä on kivikkoa tai suota, josta ollaan alkuvuosien jälkeen ymmärretty nousta kovemmalle pinnalle. Hiekkaa meillä ei paljoa ole, joten jos sellaista on löydetty, niin se on sitten tehty polkua täyteen. Reitit menevät pienillä alueilla ristiin rastiin, mutta yritetään pysyä sillä ajetulla jäljellä, niin saadaan joskus toistekin luvat noille ajopaikoille.

SM-luokat ajavat 2,5 kierrosta, muille ajoa tulee 1,5 kierrosta. Kypäräkamerakuvaa maastokokeista on nähtävänä Kurjenkierros Enduron Facebook-sivulla.

Joukkue SM

Henkilökohtaisen kilpailun lisäksi meillä on kunnia olla järjestävä kerho tämän vuoden Joukkue-SM kilpailussa. Joukkuemaksu on 100€, ja joukkueen kokoonpano tulee ilmoittaa sähköpostitse osoitteeseen eepeemmk@gmail.com viimeistään lauantaina 26.9. kello 9.00. Joukkuemaksu maksetaan etukäteen E-P MMK ry:n tilille FI66 5419 1540 0324 73. SM-joukkueessa voivat ajaa SM-luokat: A, B, U20 ja V40. Kansallisessa joukkuekisassa samassa joukkueessa voivat ajaa luokat: C, V50, V60 ja naiset.

Koronarajoitukset

Elämme koronapandemian vuoksi poikkeusaikaa. Suunnitelmat ja ohjeistukset saattavat muuttua nopeallakin aikataululla. Toivomme, että Seinäjoelle kilpailemaan suuntaavat seuraisivat kilpailun Facebook-sivua, sillä sinne päivitetään ajankohtainen tieto heti, kun jotain uutta on tiedotettavana. On tärkeää, että jokainen kilpailukeskukselle saapuessaan, ja siellä ollessaan, noudattaa annettuja ohjeita. Toimitsijoita varikkoalueelle on varattu niin paljon, että varmasti aina löytyy joku, jolta voi ohjeista ja käytänteistä kysyä.

Seuraamme kaikessa toiminnassamme niin kilpailua järjestäessämme, kuin kilpailun aikanakin THL:n, Suomen Moottoriliiton, ja muiden virallisten tahojen antamia ohjeistuksia koronapandemiaan liittyen.  Koronaviruksen leviämisen ennalta ehkäisyn huomioidaksemme, olemme päätyneet seuraavanlaisiin toimenpiteisiin: kaikessa toiminnassa, mikä aiheuttaa jonoja, noudatamme turvavälejä, ja seuraamme tarkasti niiden toteutumista. Pyrimme mahdollisuuksien mukaan ennalta ehkäisemään tilanteita, joissa muodostuu ison ihmisjoukon kokoontumisia. Allekirjoituksia emme kilpailijoilta ilmoittautumisen yhteydessä ota. Katsastus toteutetaan niin, ettei katsastushenkilökunnan tarvitse koskea pyöriin. Tästä kilpailijat saavat tarkemmat ohjeet ilmoittautumisen yhteydessä. Kilpailukeskukselle ja varikkoalueelle on varattu käsidesiä riittävästi kaikkien tarpeisiin. Toimitsijat käyttävät tarpeen vaatiessa hengityssuojaimia, sekä kertakäyttökäsineitä. Toivomme, että myös kilpailijat ja heidän huoltojoukkonsa ottaisivat omalta osaltaan huomioon koronaviruksen leviämisen ehkäisyn toiminnassaan kilpailukeskuksella ja varikkoalueella.

Seinäjoen alueelle osuu samana viikonloppuna myös toinen moottoriurheilutapahtuma, minkä vuoksi hotelleissa ja muissa majoituspaikoissa saattaa olla ruuhkaa. Suosittelemme, että majoitusta kaipaavat varaavat sen pikimmiten. Vinkkejä majoitusmahdollisuuksista löytyy kilpailun Facebook-sivuilta.

Kilpailun tarkemmat aikataulut, katsastus- ja varikkokäytännöt ja muut vastaavat ilmoitellaan kilpailun Facebook-sivulla heti, kun kaikki yksityiskohdat on saatu hiottua kuntoon