
Enduron kilpailijamäärä putosi
Enduron lajiryhmän Jarkko Valtonen piti tänään Suomen Moottoriliiton lajipäivillä perinteisesti esityksen endurovuoden luvuista. Enduron kuljettajamäärät ovat muutaman viime vuoden ajan tasaisesti kasvaneet kotimaisessa endurossa, mutta kulunut vuosi käänsi luvut melkoiseen laskuun.
Tänä vuonna kisoihin starttasi yhteensä 717 eri ajajaa, kun viime vuonna vastaava luku oli 857. Näin ollen pudotusta edelliseen vuoteen tuli 16,3 %. Edellisen kerran on jääty alle tämän vuoden lukemien vuonna 2005. Yhteensä nämä kuljettajat starttasivat tänä vuonna 2 701 kertaa, kun viime vuonna vastaava luku oli 3 093.
Sama lasku näkyy myös suurimpien kerhojen osallistujamäärissä, jotka putosivat myös kymmenen suurimman kerhon osalta. Suurimpana kerhona jatkaa yhä Kangasalan Moottorikerho, jonka jäseniä ajoi kilpailuissa yhteensä 46. Viime vuonna KaMoKen vastaava luku oli 64, joten merkittävää pudotusta on nähtävissä myös siellä.
A, B- ja C-luokissa määrät putosivat kilpailuissa. V40-luokassa määrät puolestaan kasvoivat eniten. A-luokkaan nousi tänä vuonna vain kahdeksan kuljettajaa, joka on Valtosen mukaan historian pienin luku. Viime vuonna yhteensä 15 kuljettajaa nousi A-luokkaan kauden aikana ja B-luokkaan 60 kuljettajaa.
Xracing