Enduro sprinttiä Pornaisissa

Enduro Sprint Cup –sarjan kauden kolmas osakilpailu kerääkin mukavan määrän lajin huippuja mittelemään paremmuudesta ja samalla hakemaan huippukuntoa kahden viikon kuluttua ajettavaan Päijänteen ympäriajoon.

A-luokassa tiukimman taistelun kilpailun voitosta järjestävät ennakkoon ajatellen Toni Eriksson, Antti Hellsten ja Aleksi Jukola. Kolmikosta Eriksson ei ollut kauden avauksessa Karkkilassa parhaassa mahdollisessa vauhdissa, mutta kaikki muuttui viikossa ja SM-avauksessa Mäntsälässä muut olivat hätää kärsimässä Helsingin moottorikerhon kuljettajan kanssa. Hellstenin osalta tilanne oli täysin päinvastainen. Karkkilassa vauhti oli ylivertaista muihin nähden, mutta Mäntsälässä sattui kohdalle huono päivä. Molempien osalta on mielenkiintoista nähdä, millaisessa vauhdissa he ovat nyt, sillä se kertoneen jotain myös Päijänteen ympäriajon voimasuhteista. Jukola puolestaan keskeytti Karkkilassa, ollessaan yleiskilpailun kakkosena. Mäntsälässä vauhti oli hieman rauhallisempaa, mutta tuloksena oli kuitenkin yleiskilpailun kuudes sija ja oman luokan (E3) toinen sija koko kilpailun voittaneen Marko Tarkkalan jälkeen.

Tämän kolmikon lisäksi myös Henri Himmasella ja Henry Oleniuksella on sanansa sanottava kärkitaisteluun. Himmanen on ollut myös vahva alkukaudesta ja on harjoitellut aktiivisesti Erikssonin kanssa koko talven ajan. Oleniukselle on puolestaan runsaasti vauhtia, mutta kaatumiset ovat usein vieneet parhaat sijoitukset.

A-luokasta mielenkiintoisena nimenä esiin täytyy nostaa Miko Mellin, joka tekee ensi esiintyminen tänä talvena endurospoorissa ja samalla myös ensi esiintymisen KTM:n ohjaimissa sitten vuoden 2011.

Kilpailu Pornaisissa käynnistyy aamulla 9:00 C, D, V50 ja V60 –luokkien voimin. A, B ja V40 –luokan kuljettajat starttaavat reitille 13:00

Kilpailu ajetaan osoiteessa Iso-Helsontie 20, Pornainen

Täydellinen lähtöluettelo:
http://kalkku.fi/me-racing/ilmolist.php?kilpaid=727

Xracing