EM-sarja käyntiin viikonloppuna
Neljän osakilpailun mittainen enduron EM-sarja käynnistyy lauantaina Donoraticosta, Italiasta. Silloin 193 kuljettajaa starttaa 55 kilometrin mittaiselle reitille, joka kierretään molempina päivinä kolmeen kertaan. Järjestäjät ovat pyrkineet keskittämään tapahtumat lähelle kilpailukeskusta ja nurmikolla ajettava motorcrosstesti kaasutellaankin vain 600 metrin päässä varikolta. Luonnonmukainen extremetesti sijaitsee puolestaan kolmen kilometrin päässä ja endurotesti puolestaan yhdeksän kilometrin päässä varikolta.
193 kuljettajan joukossa on mukana myös joukko suomalaisia kuljettajia. Nuorten E2/3 -luokassa mukana nähdään MM-sarjaan tähtäävä Mika Barnes. Barnes nähdään mukana myös sarjan toisessa osakilpailussa kahden viikon kuluttua. Barnesin lisäksi suomalaisia kuljettajia nähdään naisten -ja veteraanien luokassa.
Veteraaneissa menestystä lähtevät hakemaan Janne Mukkala, Mika Paavola, Marko Leponiemi, Pasi Lindroos ja Kari Pajari. Naisten luokassa Marita Nyqvist lähtee hakemaan EM-mitalia ja saa suomalaisista seurakseen Annamaria Karikuusen, Elisa Arokosken ja Jennifer Siekkisen.
Molemmat kisapäivät Italiassa käynnistyvät aamulla kello 8:00.
Enduron EM-sarja 2016
12.-13.3. Donoratico, Italia
26.-27.3. Brioude, Ranska
30.-31.7. Ogre, Latvia
28.-29.10. Harfsen, Hollanti
Xracing