EastMX FXR Superpole – veikkaa ja voita
Tampere Supercrossissa nähtiin viime vuonna ensimmäistä kertaa EastMX FXR Superpole -kisa, joka olikin suosittu yleisön parissa. Kisa tekee paluun tänä vuonna ja se ajetaan jälleen molempina iltoina.
Kisaan pääsee mukaan SX1-luokan ensimmäisen sprinttifinaalin kahdeksan parasta kuljettajaa. Superpole kilpailussa kaikki kahdeksan kuljettajaa ajavat yleisön edessä yksittäin aika-ajokierroksen ja nopeimman kierroksen ajanut kuljettaja kuittaa itselleen 500 euroa. Kuljettajat tulevat radalle nopeaan tahtiin ja kun edellinen kuljettaja tulee oman kierroksen maaliin, lähtee seuraava kuljettaja heti radalle. Kuljettajan aika näkyy koko ajan isoilla näyttötauluilla ja rata on jaettu myös väliaikasektoreihin, jolloin tiivistempoisesta kisasta tulee yleisölle vieläkin mielenkiintoisempaa seurattavaa.
Voita lahjakortti EastMX -verkkokauppaan
Molempina iltoina yksi kuljettaja kuittaa rahaa EasMX FXR Superpole -kisan voitosta, mutta samalla myös sinä voit voittaa. EastMX lanseeraa nimittäin kilpailun, jossa molempina iltoina joku yleisöstä voittaa 100 euron lahjakortin EastMX:n verkkokauppaan.
Kilpailuun voi osallistua Tampere Supercrossin median kanavissa (Facebook ja Instagram). Kilpailukuva on somessa ja siihen voi jokainen voi käydä arvaamassa Superpolen voittajan molemmille illoille erikseen. Kommentissa tulee ilmetä, kumpaa päivää arvaus koskee ja luonnollisesti kuljettajan nimi. Arvaukset voi laittaa koska vaan ja molempina iltoina voittajan arvonta suoritetaan kaikkien vastaajien kesken heti Superpole -kilpailun jälkeen supercrosshallissa. Voittaja saa palkinnon heti arvonnan jälkeen muun yleisön edessä. Ja luonnollisesti voittaakseen palkinnon, on oltava mukana katsomassa kilpailua.
Tässä vielä kilpailun säännöt:
- Kommentoi kuvaan, kuka voittaa Superpolen. Kirjaa kommenttiisi, että kummasta päivästä kyse.
- Ole paikalla kyseisenä päivänä Tampere Supercross kilpailussa.
- Voittaja arvotaan kaikkien veikanneiden kesken.
- Voittaja julkistetaan ja palkitaan heti Superpole -kilpailun jälkeen.
- Jos voittaja ei ole paikalla noutamassa palkintoa, arvotaan uusi voittaja.
- Samaan postaukseen voi veikata molempia päiviä erillisillä kommenteilla, jos on molempina päivinä paikalla tapahtumassa.