Draamaa Dakarilla
Dakar-rallissa kokeiltiin tiistaina ensimmäisen kerran motocross-tyylistä lähtöjärjestystä, jossa kuljettajat lähetettiin reitille 15 kuljettaja ryppäissä, normaalin väliaikalähdön sijaan. Lähtö tapahtui Tyynen Valtameren rantahiekalta ja erikoiskokeen mitta oli 330 kilometriä.
Päivän etapilla koettiin dramaattisia vaiheita, kun kilpailua kolmen päivän jälkeen johtanut ja sen viime vuonna voittanut Sam Sunderland loukkasi selkänsä ja hänet jouduttiin kuljettajamaan lääkärihelikopterilla reitiltä pois. Tiistain etapin voittoon ajoi Yamahan Adrien Van Beveren. Van Beveren tiimikaveri Xavier De Soultrait jäi pohja-ajasta viisi minuuttia ja oli toiseksi nopein. KTM:n Matthias Walkner oli kolmas, jääden kaksi minuuttia De Soultraitille.
Van Beveren nousi myös kokonaiskilpailussa johtoon. Husqvarnnan Pablo Quintanilla oli hänesta vajaan kahden minuutin päässä toisena ja Hondan Kevin Benavides on kolmas, reilut kolme minuuttia kärkeä perässä.
Alla video päivän tapahtumista.
Kilpailun tilanne neljän etapin jälkeen:
1 VAN BEVEREN Adrien 11:03'23
2 QUINTANILLA Pablo +01'55
3 BENAVIDES Kevin +03'15
4 WALKNER Matthias +05'23
5 DE SOULTRAIT Xavier +07'34
6 PRICE Toby +10'14
7 CORNEJO José Ignacio +12'06
8 CAIMI Franco +12'48
9 FARRES Gerard +13'05
10 MEO Antoine +13'47