Daytonan kausi onnistunut: Salosille pronssimitalit

Kulunut kausi toi kaksi SM-mitalia Daytonan tiimille. Kulunut kausi toi kaksi SM-mitalia Daytonan tiimille.

Isoa TM:ää kuljettava Valtteri Salonen sai pronssia avoimessa luokassa ja saman tempun 125-luokassa teki Lauri Salonen. Lisäksi Valtteri Salonen oli mukana Suomen mestaruuden voittaneessa Sipoon Moottorikerhon joukkueessa.

Valtteri Salonen johdatti Sipoon joukkueiden Suomenmestaruuteen

Kärhän lenkki oli paitsi viimeinen henkilökohtainen SM-osakilpailu, myös joukkueiden Suomenmestaruuskilpailu. Kolmihenkisin joukkuein ajetun joukkuekilpailun vei odotetusti Sipoon Moottorikerho, jonka joukkueessa ajoi kaksi tuoretta joukkueiden maailmanmestaria: Valtteri Salonen ja Jari Mattila. Lopputuloksen varmisti mainiosti ajanut Kjell Söderström, joten maalissa Sipoo oli minuutin nopeampi kakkoseksi tullutta Nummelan
Moottorikerhoa. Pronssia joukkuekisassa otti Riihimäen Moottoripyöräkerho Kahvakopla.

- Joukkue-SM meni aika täpärälle, kun kolme ensimmäistä joukkuetta oli parin minuutin sisään, joten missään nimessä tämä ei ollut helppo voitto. Toki sitä lähdettiin tavoittelemaan, mutta monella muullakin kerholla oli mukana hyviä kuljettajia, joten SM-kulta lämmittää mieltä, Salonen kertoo.

Alkuhankaluudet nujerrettu

Himmeämpien henkilökohtaisten SM-mitalien kohtalo ratkesi odotetusti, eikä Valtteri Salonen kyennyt pitämään takanaan Marko Tarkkalaa, joka luokkavoittonsa myötä nousi SM-hopealle, ohi Salosen, joka sai nyt tyytyä pronssimitaliin.

- Kisa meni omalta osaltani aivan hyvin, jos ei oteta lukuun pientä kauneusvirhettä viidennellä pätkällä, missä tipuin puusillalta alas ja tuhrasin reilut kymmenen sekuntia sieltä ylös kammetessa. Pyörä toimi loistavasti ja tuntuu, että nyt vasta on alkanut löytämään oikeita säätöjä kisoihin. Tarkkala meni kyllä kovaa, eikä hänen vauhtiinsa ollut mitään asiaa. Jos tulee 5-10 sekuntia takkiin pätkällä, se on aivan liikaa. Pronssikin tyydyttää, ottaen huomioon talven vaikeudet.

Daytonan tiimipäällikön tehtäviäkin hoitava Valtteri Salonen on tyytyväinen kuluneeseen kauteen. Alkukautta sävyttivät vaikeudet, jotka kuitenkin onnistuttiin ratkaisemaan ja tiimi paransi esityksiään kauden kuluessa. Kaksi mitalia ensimmäisellä kaudella on hänen mukaansa saavutus, josta on hyvä lähteä parantamaan tuloksia ensi vuodelle. Ylimääräistä hyvää tuli vielä Valtterin panoksesta joukkueiden Maailman- ja Suomenmestaruuksiin. Salonen on tyytyväinen myös Marko Leponiemen ja Henry Oleniuksen panokseen: molemmat osoittivat kauden edetessä, että vauhtia löytyy.

Leuka sinnitteli pronssille

125-kuutioisten luokassa Suomenmestaruus oli jo ratkennut Riku Nikanderille, mutta taistelu muista mitaleista jatkui Mäntsälässä. Sarjan kakkospaikkaa koko kauden pitäneellä Lauri “Leuka” Salosella oli tiukat paikat, sillä hänen vauhtinsa on ollut loppukaudesta hieman kateissa, kun takaa uhannut Pentti Nurminen on osoittanut puolestaan vahvaa nousukuntoa. Nurminen voittikin komeasti piikkiluokan Mäntsälässä, joten hopea matkasi hänelle. Leuka onnistui kuitenkin pitämään toisen mitalinsa uhkaajan, Mika Kasevan, takanaan ja varmisteli itselleen pronssin sijoittumalla Mäntsälässä kuudenneksi. Kysymyksessä oli Leualle ensimmäinen SM-mitali aikuisten tasolla.

- Ajo ei oikein kulkenut, mutta sain mitalin mitalin varmistettua ja se oli pääasia tänään. Takana on pitkä ja vaikea kausi. En saanut ihan sitä irti, mitä odotin ja halusin, mutta pronssi kuitenkin lämmittää mieltä.

Leuan kausi on nyt paketissa ja mies aikoo ottaa vähän aikaa rennosti ennen kuin ryhtyy rakentamaan ensi kautta, jolloin tavoitteena on löytää kunnon vauhtikin.

Leponiemi kuudenneksi avoimen luokan SM-pisteissä

Mäntän Marko Leponiemi jatkoi loppukauden hienoja esityksiään ajamalla avoimessa luokassa viidenneksi. Vahvan loppukauden ansiosta Leponiemi nousi lopulta SM-pisteissä kuudenneksi.

- Alun puunkierto ja kivikko eivät erityisemmin ihastuttaneet, mutta pari viimeistä pätkää olivat ihan kelvollisia. Kokonaisuutena olen kauteen tyytyväinen, varsinkin kun onnistuin vähän petraamaan loppukaudesta talven ja alkukesän heikohkoja esityksiä. Talvea varsinkin vaivasi huono valmistautuminen jalkaoperaation vuoksi, Leponiemi kertoo.

Myös Leponiemen kausi on pulkassa ja seuraavaksi vuorossa on ensi kauden kuvioiden miettiminen, joihin sisältyy myös luokkavaihdon mahdollisuus.

Kovatasoisessa A2504T-luokassa Petri Pohjamon matkanteko jäi kesken ennen viimeistä maastokoetta. Pohjamon pyörän takajarru särkyi viidennellä maastokokeella ja hän katsoi parhaaksi ajaa sen jälkeen suoraan varikolle.

B125-luokassa TM-kuljettajat ajoivat mainiosti: Sipoon Henry Olenius ehti hyvin sujuneen päivän jälkeen neljäntenä maaliin ja Jämsän Eemil Pohjola oli seitsemäs.

Teksti ja kuva: Mika Vuolle / Daytona Motorsport tiedotus