Cross countryn SM-kausi korkataan Kokemäellä huhtikuussa

Teksti
Kuva
Jani Hovi
Rauman Seudun Moottorikerho on perinteisesti järjestänyt offroad-moottoripyöräilyn cross countryn Suomen mestaruussarjan viimeisen osakilpailun loppusyksyllä. Tänä vuonna raumalaiset avaavat kestävyyslajin SM-kauden huhtikuussa.

SML Cross Country SM Järilä 2022 -kilpailu starttaa viisiosaisen Suomen mestaruuskauden lauantaina 16. huhtikuuta. Rauman Seudun Moottorikerho isännöi kilpailuaan viime vuosilta tutuissa maisemissa Kokemäen Järilänvuoren soramontuilla. Hiekkapohjainen maasto on saanut kilpailijoilta kehuja reitin ajettavuuden puolesta, ja tällä kertaa kilpailemaan suunnataan lokakuun sijaan jo huhtikuussa. Kyseessä on kaikkien offroad-moottoripyörälajien kotimainen kesäisen kilpailemisen avaus, josta on monen motocross- ja endurokuljettajinkin hyvä hakea startti suveen.

- Meillä on ollut aiemminkin ajatuksissa järjestää kilpailumme jo keväällä, mutta se on ollut vaikea mahduttaa kalenteriin. Nyt pääsemme avaamaan kesäkauden ja meidän kisamme jälkeen onkin vuorossa yleensä avauksena toiminut Panssari CC -kisa Parolassa. Kuskit pääsevät siis ajamaan heti kaksi mukavaa cross country -kisaa kauden alkuun, Rauman Seudun Moottorikerhon Ari Peippo muistuttaa.

Raumalaisten kilpailussa ajetaan yleisen luokan (A, B) Suomen mestaruuspisteiden lisäksi naisten SM-avaus. Edessä on naisten ensimmäinen Suomen mestaruuskausi, sillä aiemmin he ovat taistelleet Suomen Cup -menestyksestä.

Kokemäellä ovat mukana myös alle 20-vuotiaiden (U20) ja veteraanien (V40, V50, V60) Suomen Cup -luokat. Lisäksi kilpaillaan kansallisesta menestyksestä nuorissa, C-luokassa, classic-pyörillä ja kuntoluokassa.

Tämän kauden uusista luokista Kokemäen starttiviivalle asettuvat matkaenduropyörät. CC Junior 65 -luokka, eli 65-kuutioisilla pyörillä kilpailevien lasten luokka ei vielä käynnistä kauttaan, koska reitin hiekkaylä- ja -alamäet tuottaisivat liikaa vaikeuksia pienille pyörille.

Kilpailussa jaetaan perinteisten pokaalien lisäksi tavarapalkintoja ainakin tarvike- ja ajovarustemaahantuoja Duellin toimesta.

Kilpailupaikan osoite on Voitoistentie 234, Kokemäki.

Kokemäen Risteen rata-alueella järjestetään samana viikonloppuna autourheilun 22. Kupla-Kuhmut-jokamiehenluokan kilpailu, joka on perinteisesti kerännyt sankoin joukoin osallistujia ympäri Suomea. Kilpailu saattaa ruuhkauttaa Kokemäen alueen majoituspalveluja.

SML SM -cross country 2022
16.4. Rauman Seudun Moottorikerho
23.4. Hämeenlinnan Moottorikerho
28.5. Salpausselän Moottorikerho
17.9. Jämsän Seudun Moottorikerho
1.10. Kiteen Moottoripyöräklubi