Cross country -kausi käynnistyy Järilässä - Järjestäjät uskovat kesäoloihin

Teksti
Kuva
Jani Hovi
Offroad-moottoripyöräilijät pääsevät heittämään talvivarusteet nurkkaan, kun kesäinen kilpailukausi käynnistyy vajaan parin viikon kuluttua cross countryn SM-avauksen merkeissä. Rauman Seudun Moottorikerho isännöi viime vuoden tapaan kilpailuaan Järilässä

Suomen Moottoriliiton lajeihin lukeutuva, motocrossia ja enduroa yhdistelevä cross country korkkaa varsin tuttuun tapaan kotimaisen kesäkilpailukauden. Rauman Seudun Moottorikerho järjestää yhteistyössä Karhuenduron kanssa Satakunnan Kokemäellä, tunnetulla Järilän ajoalueella cross countryn neliosaisen Suomen mestaruussarjan avauksen lauantaina 22. huhtikuuta. A- ja B-luokkien SM-osakilpailun lisäksi naiset taistelevat SM-pisteistä. Alle 20-vuotiaat kuljettajat sekä 40-, 50- ja 60-vuotiaat veteraanit käynnistävät puolestaan Suomen Cup -sarjansa. Lisäksi Järilän upealla hiekkareitillä kamppaillaan kansallisen menestyksen merkeissä luokissa nuoret, classic, kuntoluokka, matkaendurot ja C.

Kilpailupaikka sijaitsee samalla alueella kuin vuosi sitten keväällä, mutta tällä kertaa reilun kymmenen kilometrin reitti - lauantaiaamun ensimmäisessä lähdössä lyhyempi - ajetaan suurimmaksi osaksi päinvastaiseen suuntaan. Järilän tunnusmerkkeihin lukeutuvat pehmeä hiekkamaasto sekä useat ylä- ja alamäet, jotka luovat vahvasti omanlaisensa, reilusti korkeuseroja sisältävän profiilin.

Talvi on pitänyt Suomea tiukasti otteessaan tänä keväänä, mutta järjestävät ovat paiskineet lujasti töitä reitin saattamiseksi kesärenkailla ajettavaan kuntoon. Lunta on aurattu koneellisesti ja lapioitu ihmisvoimin pois. Jäätäkin on rikottu, ja reitillä talkoiltiin pääsiäisenäkin. Tällä hetkellä reitti on jo hyvin pitkälti lumeton.

Alla 9.4. kuvattu video reitiltä (ei koko kilpailureitti).

Reitti on tulevana perjantaina 14. huhtikuuta harrastajien ajettavissa Karhuenduron nettisivuilta löytyvän ohjeistuksen mukaisesti, joten myös kilpailuun osallistuvilla kuljettajilla on mahdollisuus tutustua reittiin etukäteen:
https://karhuenduro.fi

Kilpailun ilmoittautuminen on avoinna Suomen Moottoriliiton Motti-palvelussa lauantaihin 15. huhtikuuta saakka:
https://motti.moottoriliitto.fi/sml/fi/publicEvents

Rauman Seudun Moottorikerhon ja Karhuenduron isännöimän koitoksen kilpailupaikka sijaitsee Järilänvuoren soramontuilla osoitteessa Voitoistentie 234, Kokemäki. Tapahtumaan on yleisöllä vapaapääsy. Paikalta löytyy kahvio, jossa on tarjolla makkaraa, leivonnaisia, virvokkeita ja niin edelleen.

Cross countryn SM-sarjan toinen osakilpailu ajetaan Parolannummella viikko Järilän jälkeen lauantaina 29. huhtikuuta. Kesään mahtuu kolme kansallista kilpailua, kunnes SM-sarja jatkuu Asikkalassa 16. syyskuuta ja päättyy Kiteellä 30. syyskuuta.

SML Cross Country SM Järilä 22.4.2023

Aikataulu ja luokat:

Lähtö 1 klo 9:
V60 Suomen Cup.
Nuoret, Classic, Kuntoluokka, Matkaendurot kansallinen
Ajoaika 1 h.

Lähtö 2 klo 11:
Naiset SM.
C kansallinen.
Ajoaika 2 h.

Lähtö 3 klo 14:
A ja B SM.
U20, V40 ja V50 Suomen Cup.
Ajoaika 2 h.

Lisätiedot, ilmoittautuminen ja lähtöluettelot:
https://motti.moottoriliitto.fi/sml/fi/publicEvents

Rauman Seudun Moottorikerho ry:
https://rasmk.fi

Karhuenduro ry:
https://karhuenduro.fi

Suomen Moottoriliitto ry:
www.moottoriliitto.fi

Kommentit

Lähettänyt Heikki Savonen : Ti, 04/11/2023 - 10:50

Asikkalan kilpailun yhteydessä ajetaan myös kaikkien kerhojen hamuamasta kerhojoukkueiden SM arvosta! 
Nyt kannattaa jo alkaa miettimään joukkueen muodostamista oman kerhon kuskeista. Säännöt löytyy CC lajisäännöistä. 

Kieli
suomi