Craig ottaa Roczenin paikan

Kauden kolmannessa supercrosskilpailussa loukkaantunut Ken Roczen toipuu hyvää vauhtia käsileikkauksistaan, mutta pääsee palaamaan radoille luultavasti aikaisintaan ensi kaudella. HRC Honda tiimi ilmoitti tänään, että Roczenin paikan ulkosarjassa ottaa Christian Craig. GEICO Honda tiimissä 250-kuutioisten supercross-sarjassa tällä hetkellä ajava Graig hyppää näin ollen isompaan luokkaan motocross-sarjan alkaessa ja ajaa Cole Seelyn rinnalla kauden.

Craig aloitti uransa jo vuonna 2009, mutta kärsi vuosien varrella loukkaantumisista ja päätti lopulta lopettaa uransa vuonna 2014. Entisen supercrosskuljettajan Michael Craigin poika teki kuitenkin paluun radoille jo seuraavana vuonna, kun sai paikan nykyisestä tiimistään muiden kuljettajien loukkaantumisten vuoksi. Viime vuonna Craig pääsi loistavaan vauhtiin ja otti 250-kuutioisten supercrossissa osakilpailuvoiton, taistellen myös sarjan mestaruudesta.

Tälle kaudelle Craig palkkasi entisen huippukuljettajan David Vuilleminin valmentajakseen, mutta alkukausi ei ole sujunut suunnitelmien mukaan ja kaksikon tiet erosivat muutama viikko sitten. Alkukauden kilpailuissa Craigin vauhti on ollut hyvää, mutta finaaleissa kaikki ei ole mennyt kohdalleen. HRC Hondan tiimipäällikkö Dan Betley luottaa kuitenkin Craigiin.

- Olemme todella innoissaan saadessamme Craigin tiimiimme. Hän on näyttänyt aiempina vuosina potentiaalinsa 450-kuutioisten luokassa ja uskon, että hän pystyy tuomaan meille hyviä sijoituksia, Betley kertoo Hondan tiedotteessa.

- Kun sain puhelun Hondan tehdastiimistä, en pystynyt lopettamaan hymyilyä. On todellinen kunnia saada tämä tilaisuus. Lähden kauteen avoimin mielin ja niin hyvin valmistautuneena kuin vain voin. 450-kuutioisten luokka on todella kovatasoinen, mutta toivottavasti parin ensimmäisen kilpailun jälkeen pääsen muiden vauhtiin ja sitten katsotaan miten pärjään, parhaimmillaan 450-kuutioisten ulkosarjassa aiemmin seitsemänneksi ajanut Craig puolestaan kertoi.

Xracing