Bolt voittoon vaikeuksista huolimatta

Billy Bolt taiteili voittoon Saksassa.
Kuva
Future7media
Billy Bolt vei nimiinsä superenduron kauden toisen kilpailun Saksassa, vaikka kaatuili illan kahdessa viimeisessä finaalissa useammin kuin normaalisti koko kauden aikana.

SuperEnduron kauden toinen MM-osakilpailu ajettiin eilen illalla Riesassa, Saksassa. Billy Bolt voitti kauden avauksessa kaikki kolme finaalia ja sama tahti jatkui myös eilen ensimmäisessä finaalissa. Husqvarna-kuljettaja oli jälleen tuttuun tyyliin täysin ylivoimainen, Jonny Walkerin ajaessa toiseksi. Illan toisen finaalin lähtöjärjestys oli jälleen käännetty, eli kärkikuljettajat lähtivät takarivistä. Se ei kuitenkaan Boltia hidastanut, vaan britti nousi kärkeen. Toiseksi viimeisellä kierroksella Bolt teki kuitenkin virheen radalle rakennetussa nousussa ja putosi neljänneksi. Dominik Olszowy nousi kärkeen, perässään Walker, Taddy Blazusiak ja Bolt. Puolalainen kaatui kärjestä kuitenkin hetken kuluttua ja Walker otti kärkipaikan, ajaen voittoon. Maalihyppyrille tultaessa Blazusiak menetti hieman pyörän hallintaa, eikä pystynyt hyppäämään tuplahyppyriä, ajautuen samalla radan oikeaan reunaan. Bolt tuli takaa oikeaa linjaa ja hyppäsi tuplan normaaliin tapaan. Bolt laskeutui Blazusiakin päälle ja molemmat jäivät radan pintaan. Onneksi lopulta molemmat pääsivät ylös.

Viimeisessä finaalissa Bolt otti jälleen johtopaikan, mutta teki virheen samassa nousussa kuin edellisessä lähdössä, pudoten muutaman sijan. Hetki tuon tilanteen jälkeen, Bolt oli jälleen nurin ja Walkerin johto oli jo 10 sekuntia. Kierroksella ohitettavat tekivät Walkerin menosta haastavan ja Bolt tavoitti hänet. Toiseksi viimeisellä kierroksella Bolt otti paikkansa kärjestä ja ajoi voittoon. Walker oli jälleen kakkonen.

Illan kokonaiskilpailun voitto meni Boltille, ennen Walkeria ja Blazusiakia.