Bolt vai Lettenbichler?

Teksti
Billy Bolt voitti mestaruuden viime vuonna.
Kuva
Future7Media
Hard enduron kauden viimeinen osakilpailu on kahden kauppaa maailmanmestaruudesta. Sarjaa johtava Billy Bolt ja toisena oleva Manuel Lettenbichler lähtevät sarjan päätökseen vain kolmen pisteen erolla.

Hard endurosarjan kauden kahdeksas ja viimeinen osakilpailu, GetzenRodeo, ajetaan lauantaina Saksan Drebachissa, aivan Tšekin rajan tuntumassa. Kilpailu poikkeaa hieman muista sarjan kisoista, sillä mukaan pääsee vain 60 kilpailijaa. Ensin ajetaan aamulla kahden tunnin mittainen kisa, GetzenRace, josta 15 nopeinta pääsee osallistumaan päivän päätökseen, GetzenChampiin. Se on pituudeltaan 80 minuuttia + 1 kierros, jonka jälkeen päästään juhlimaan maailmanmestaria.

Parhaista asemista kisaan lähtee Billy Bolt. Hänen ei ole pakko voittaa kisaa, sillä kakkossijakin riittää mestaruuteen, sillä vaikka Manuel Lettenbichler voittoon ajaisikin, on Boltilla enemmän kakkossijoja kuin kilpakumppanillaan. Lettenbichlerille ei puolestaan riitä kuin voitto ja sen kotiyleisön edessä ajava saksalainen varmasti myös haluaa. Silloinkaan Bolt ei saa kuitenkaan sijoittua toiseksi. Sarjassa kolmantena oleva Wade Young on jo 17 pistettä Boltista, joten hänen mahdollisuutensa mestaruuteen ovat lähinnä teoreettiset. Mitalista Young kuitenkin taistelee tiukasti, kuten tekevät myös pisteissä neljäntenä oleva Mario Roman ja viidentenä oleva Jonny Walker. Suomalaisista Aleksi Vilkko oli myös kisaan ilmoittautunut, mutta mies ei paikalle saapunut. Selkä on vielä kaatumisen jäljiltä sen verran kipeä, että ajaminen ei onnistu. Näin suomalaisvärejä GetzenRodeossa edustaa yksin Antti Hänninen.

- Keli on hieno, aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja lauantainakin pitäisi olla hyvä keli vuodenaikaan nähden. Aika viileää vain on. Reitti vaikuttaa ihan ajettavalta, eikä siellä mitään ihan älyttömiä paikkoja ole. Pääkisaanhan sitten kääntyy ajosuunta ja silloin on varmasti vaikeampaa. Siihen pääsee vain 15 kilpailijaa, joten aamun kisassa täytyy onnistua todella hyvin, mutta siihen tietysti tähtään, että olisin siinä mukana. Nyt lähden tästä seuraavaksi hiukan testiradalle ajamaan, sitten vaihdetaan renkaat, ilmoittaudutaan ja katsastetaan pyörä. Tulee varmasti ihan hieno tapahtuma, Hänninen kertoi.

Korona kiusaa edelleen myös Saksassa ja tästä johtuen katsojamäärä on rajoitettu 5 000:een. Kaikki liput on myyty ennakkoon ja ilman lippua ei paikalle pääse. Tästä johtuen ei aivan edellisvuosien kaltaista kansanjuhlaa GetzenRodeossa tulla näkemään. Varmasti ainakin hieman helpotusta innokkaimmille lajin faneille tuo Red Bull TV, jonka kautta kisaa voi seurata suorana alkaen kello 14:30 Suomen aikaa osoitteessa https://win.gs/getzenrodeo

Kisan aikataulu

Lauantai 30. lokakuuta
11:00 - 13:00 GetzenRace
15:00 GetzenChamp (80min +1 kierros)
16:45 Palkintojenjako