
Barnes kolmas EM-avauksessa
Enduron EM-sarja käynnistyi tänään Donoraticossa, Italiassa. Kisasta tuli todella haastava monille, sillä tiukaksi laadittu aikataulu tuotti AT-pisteitä monille kuljettajille.
Mika Barneksen kisa lähti hieman rauhallisemmin käyntiin, mutta kun päivä eteni pidemmälle, nosti KTM -kuljettaja vauhtiaan. Maalissa Barnes oli lopulta nuorten E2/3 -luokassa kolmas. Luokan voittoon ajoi Nicolas Pellegrinelli, joka oli myös yleiskilpailun nopein kuljettaja. Luokan toinen oli Britti Brad Freeman.
Myöhät täyteen
Naisten luokassa suomalaisilla oli hyvä edustus, kun luokan kolmestatoista kuljettajasta neljä oli suomalaisia. Marita Nyqvist oli odotetusti paras suomalainen, sijoittuen luokan neljänneksi. Luokan voittoon ajoi murskaavalla yli 15 minuutin erolla Jane Daniels. Toinen oli Nina Klink ja kolmas Cristina Marrocco.
Nyqvistin lisäksi muut kuljettajamme eivät maaliin valitettavasti päässeet. Elisa Arokosken matka päättyi ensimmäisen kierroksen jälkeen, kun taas puolestaan Annamaria Karikuusen ja Jennifer Siekkisen kilpailu jäi kesken toisen kierroksen jälkeen. Kaikilla kolmella suomalaisella tuli myöhäraja täyteen päivän aikana ja sen vuoksi he eivät saaneet enää jatkaa kilpailua.
- Rankka päivä oli. Reitillä ei ollut mitään järkyttävän pahoja paikkoja, mutta aikataulu oli todella kireä. Koko ajan mentiin kunnon metsäryskytystä siirtymillä, Karikuusi kertoi.
Veteraaneilla hyviä aikoja
Veteraaneissa Suomella oli myös todella vahva edustus. Suomalaiset olivatkin koko päivän hyvässä vauhdissa ja kirjasivat hyviä maastokoesijoituksia. Parhaimmillaan Marko Leponiemi viimeisen kierroksen endurotestillä toinen ja Mika Paavola toisen kierroksen vastaavalla testillä kolmas. Maalissa Paavola oli paras meikäläinen sijoittuen viidenneksi, Leponiemen ollessa kuudes.
Janne Mukkala oli pitkään kymmenen kärjen joukossa myös, mutta AT-minuutit pudottivat hänet lopulta sijalle 15. Pasi Lindroos taisteli itsensä myös maaliin ja oli 17. Kari Pajarin kilpailu jäi kesken, radan reunalla olleen piikkilangan repiessä syvän haavan hänen käteensä.
Veteraanien luokan voittoon ajoi Werner Muller, ennen Martin Gottvaldia ja Radek Bohuslavia.
Xracing