Appiukon kanssa Päitsille

Jani Väisänen (vas.) ja Mika Ranta starttaavat Päijänteen ympäriajon parikilpailuun. Jani Väisänen (vas.) ja Mika Ranta starttaavat Päijänteen ympäriajon parikilpailuun.

Päitsin parikilpailu houkuttaa mukaan myös hieman vähemmän ajaneita kuljettajia. Tällainen pari on myös Jani Väisänen ja Mika Ranta. Päitsille ensimmäistä kertaa starttaavasta parista Väisäsellä on selvästi enemmän ajokokemusta, vaikka vähäistä on sekin.

- No minähän ajoi ensimmäisen endurokilpailuni jo vuonna 2000 ja toisen heti perään vuonna 2004. Taisin ajaa vielä kolmannenkin kilpailun tuolloin 2004, mutta 2006 loppui harrastaminen reiluksi viideksi vuodeksi, kun satutin hieman nilkkaani. Tänä talvena olin sitten ensimmäisen kerran kisoissa mukana kahteentoista vuoteen, 33-vuotias Väisänen kertoi.

Rannan innostus enduroon syttyi hieman sen jälkeen, kun hänen tyttärensä oli tavannut Väisäsen ja paljastui, että silloisella vävykokelaalla oli vuoden 1992 piikkinen Honda tallissa.

- Se taisi olla 2011, kun Mika rupesi puhumaan, että olisi kiva päästä kokeilemaan tuota minun pyörääni. Polkaistiin pyörä tulilla ensimmäisen kerran yli viiteen vuoteen ja siitä hänen innostus lähti. Sitten ilmoitin hänet mukaan vuoden 2013 Perttulan Pöräykseen, jolloin hän ajoi sitten ensimmäisen kilpailun, Väisänen muisteli.

Reilun 15 vuoden ajan endurokilpailuissa ja etenkin Päijänteen ympäriajossa katselijana kiertänyt Väisänen ja Ranta olivat viime vuonna katsomassa Päitsiä yhdessä ja siellä syntyi ajatus kilpailun ajamisesta. Kun Ranta täytti vuoden 2016 alussa 50-vuotta, oli tämä vuosi täydellinen ajoitus tuolle ajatukselle.

- Kun tuo parikilpailu tuli mukaan kisaan, niin sen myötä sitten innostuttiin hommasta. Lyötiin silloin kättä päälle ja homma lähti siitä etenemään.

Talven aikana kaksikko on yrittänyt harjoitella sen minkä työkiireiltä ovat vaan ehtineet. Mutta aivan ilman ongelmia sekään ei ole sujunut.

- Mia tuli aika paha tenniskyynärpää tuossa tammikuun alussa ja olin melkein koko tammikuun ajamatta. Sen jälkeen olen yrittänyt ajaa kaksi – kolme kertaa viikossa, Mikalla kerrat ovat jääneet hieman vähemmiksi vielä, Väisänen laskeskeli.

Tavoitteet kaksikolla kilpailuun ovat myös selvät.

- Olemme voittajia, jos pääsemme kilpailun maaliin. Mitään muuta tavoitetta ei ole,Väisänen päätti.

81. Päijänteen ympäriajo ajetaan 19.-20.3. Kilpailun ilmoittautumisaika umpeutuu 2.3. klo. 22:00

Xracing