Anderson voittoon Aucklandissa

Jason Anderson juhli voittoa Aucklandissa.
Kuva
Tiedote
Jason Anderson nappasi voiton viikonloppuna Uudessa-Seelannissa.

Vuoden lopussa ajetaan kovatasoisia supercrosskilpailuja ympäri maailmaa ja viikonloppuna joukko maailmanhuippuja kokoontui Uuteen-Seelantiin, jossa ajettiin Australian Supercross-sarjan kauden toiseksi viimeinen osakilpailu. Sarjan kolme edellistä kilpailua on viety läpi sarjan vakiokuljettajien voimin, mutta Aucklandissa ajettu kilpailu keräsi useita supertähtiä puomin taakse, kuten tekee myös tämän kuun lopussa ajettava sarjan viimeinen kilpailu Melbournessa.

Aucklandissa ajettiin kolme finaalia ja illan yhteispisteiden ykköseksi ajoi Jason Anderson. Anderson ei ollut terävimmillään illan finaalien starteissa, mutta onnistui ottamaan voitot kuitenkin kahdesta finaalista. Sarjan pistekärkeen noussut Luke Clout voitti illan toisen finaalin ja oli yhteispisteissä kakkonen. Brett Metcalfe oli kolmas, Justin Brayton neljäs ja Daniel Reardon viides. Yleisön suurin suosikki Chad Reed kaatui ensimmäisessä finaalissa ja siihen päättyi myös Reedin ilta. Reed kärsi jo ennen kilpailua kylkiluuvammasta, jonka hän sai viime viikonloppuna kaaduttuaan Pariisin supercrossissa. Aucklandissa radalla nähtiin myös Joey Savatgy, joka ajoi toista kilpailuaan JGR Suzukilla. Savatgyn ilta oli huono ja hänen parhaaksi sijoitukseksi jäi toisen finaalin kuudes sija.

Alla video kilpailun kolmannesta finaalista. Videolla nähdään myös ”oikaisulinja” jota jokainen kuljettaja sai käyttää vain kerran koko illan aikana.