Amerikan motocross-sarja käyntiin heinäkuun alussa

Kuva
Simon Cudby
MX Sportsin tiedotteen mukaan Amerikan ulkosarja käynnistyy heinäkuun alussa ja päättyy lokakuun alkuun.

Useat osavaltiot Amerikassa ovat avaamassa, ja osa on jo avannutkin, koronaviruksen myötä tulleita rajoituksia ihmisten liikkumiseen. MX Sportsin tiedotteen mukaan mm. Georgia, Etelä-Carolina, Tennessee ja Texas ovat erittäin optimistisia toiminnan aloittamiselle turvallisin tavoin. Puolestaan mm. New York ja Kalifornia ovat pessimistisiä ajatukselle sallia suuria tapahtumia lähitulevaisuudessa. Näiden eriävien näkemyksien mukaan motocrossin ulkosarjan kisakalenteri vaatii suuria muutoksia alkuperäiseen kalenteriin nähden. Sarja on käynnistymässä MX Sportsin tiedotteen mukaan heinäkuun 4. päivä ja se saadaan päätökseen lokakuun 3. päivä. Tämän hetken tilanteen mukaan kalenterissa on 11 kilpailua. MX Sports kertoo, että he julkistavat kalenterin mahdollisimman pikaisesti.