Aluehallintoviraston ohjeistus kesäkuulle

Teksti
Kuva
Jani Hovi
Kesäkuussa kokoontumisrajoitus 50 henkeä, 50-500 hengen yleisötilaisuudet mahdollisia erityisjärjestelyin.

Avit ovat antaneet tänään alla olevan ohjeistuksen koskien kesäkuun yleisötapahtumia Suomessa. Tämän ohjeistuksen pohjalta Suomen Moottoriliitto antaa lähipäivinä oman ohjeistuksen, koskien SML:n alaistan kilpailujen ja tapahtumien järjestämistä.

-----

Aluehallintovirastojen määräysten mukaan alle 50 henkilön yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset ovat sallittuja 1.6. alkaen. Jos järjestelyissä noudatetaan THL:n ja opetus- ja kulttuuriministeriön ohjetta, myös 50-500 henkilön tilaisuuksia voi järjestää. Tapahtumajärjestäjä vastaa tapahtuman toteuttamisesta siten, ettei koronavirukseen liittyvä tautililanne pahene.

Aluehallintovirastot ovat tehneet 19.5.2020 tartuntatautilain mukaiset päätökset, joilla kielletään kaikki yli 50 hengen sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset 30.6.2020 asti.

Yli 50 henkilön, mutta enintään 500 henkilön yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa on mahdollista järjestää erityisjärjestelyin eli niin, että ihmisten turvallisuus varmistetaan asiakasmäärien rajaamisella sekä turvaetäisyyksien ja hygieniaohjeistuksen avulla. Aluehallintovirastot määräävät, että 50-500 hengen tilaisuuksissa noudatetaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön 14.5.2020 antamaa ohjetta koronavirustartuntojen ehkäisemisestä.

Yli 500 hengen yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset on kielletty, eivätkä aluehallintovirastot myönnä näiden osalta poikkeuksia.

Aluehallintovirastojen 19.5.2020 antamat määräykset ovat voimassa 1.6.2020 - 30.6.2020 välisen ajan ja ne on annettu tiedoksi yleistiedoksiantona. Tiedoksiannot ja määräykset löytyvät verkkosivuillamme osoitteesta http://www.avi.fi/web/avi/yleistiedoksiannot. Tartuntatautilaki mahdollistaa määräysten antamisen korkeintaan yhdeksi kuukaudeksi kerrallaan.

Tavoitteena koronaviruksen leviämisen estäminen

Aluehallintovirastojen määräysten ainoana tavoitteena on estää koronaviruksen leviämistä Suomessa. Määräyksemme ovat yleisluonteisia, eikä niissä oteta kantaa jokaiseen yksittäiseen tapahtumaan. Jokaisen tapahtumajärjestäjän tai toimijan pitää itse arvioida, miten se toteuttaa määräykset asiakasmäärien rajaamisesta, turvaetäisyyksistä ja hygieniaohjeistuksista toiminnassaan ja toteuttaa toiminnan, tilaisuudet ja tapahtumat niin, ettei tautitilanne pahene.

Julkaisemme määräyksiimme liittyviä tulkintoja verkkosivuillamme usein kysytyissä kysymyksissä. Tulkinnat voivat tukea tapahtumajärjestäjän päätöksentekoa.

Vaikka yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten henkilömäärärajoituksia lievennetään 1.6. alkaen nyt voimassa olevasta 10 henkilöstä enintään 50 henkilöön, hallitus suosittelee, että niidenkin osalta noudatetaan THL:n ja OKM:n 14.5.2020 antamaa ohjetta turvaetäisyyksistä ja hygieniasta. Lisäksi hallitus suosittelee välttämään yli 50 henkilön kokoontumista sellaisissa yksityisissä tilaisuuksissa (esimerkiksi yksityisen ja kolmannen sektorin järjestämät yksityiset juhla-, kulttuuri-, harraste-, liikunta- ja urheilutapahtumat sekä uskonnolliset tilaisuudet), jotka eivät ole yleisötilaisuuksia.

Aluehallintovirastot korostavat jokaisen toimijan ja kansalaisen omaa vastuuta noudattaa viranomaisten määräyksiä, ohjeita ja suosituksia omassa toiminnassaan ja siten omalta osaltaan ehkäistä koronaviruksen leviämistä.