Ajokausi lähestyy, peruskuntokausi takana

Marraskuussa tehdyt kuntotestit olivat pohjana talven harjoittelulle ja lähiaikoina kuljettajat testataan uudelleen kehityksen selvittämiseksi. Pääpaino talven aikana on ollut peruskunnon rakentamisessa ja ohessa on tehty myös ajoharjoitteita niin Suomessa kuin ulkomaillakin.

'Hyvin on mennyt koko talvikausi. Olen pysynyt terveenä ja motivaatio on todella korkealla. Kävin heittämässä tehokkaan ajoharjoittelujakson Espanjassa. Itseluottamusta löytyy, kun tietää tehneensä asiat talven aikana oikein. Kisakauden alkaessa olen täydessä valmiudessa näyttämään tämän hetken vauhtini. Tavoitteet ovat korkealla' Samuli Jokiniemi.

'Uusi Husqvarna istuu hyvin ajotyyliini, erittäin nopean tuntuinen peli. Pystyn tosin mukautumaan minkä tahansa pyörän vaatimuksiin, kuskista kaikki on loppupeleissä kiinni. Talven olen harjoitellut todella tunnollisesti ja tiedän olevani valmiina, kun puomi kaatuu tällä kaudella ensimmäistä kertaa' Mauno Nieminen.

'Vuoden alussa loukkaannuin treeneissä, molemmista jaloista meni sääri-ja pohjeluut. Lääkärin mukaan pääsen kevään aikana urheilemaan täysipainoisesti. Kauden alku tulee vauhdilla vastaan, mutta täytyy vain malttaa kuntouttaa itseään ohjeiden mukaan. Motivaatio on silti erittäin korkealla ja tulen olemaan kauden edetessä täydessä tikissä' Toni Koskinen.

BLACKSEVEN HUSQVARNA SH RACING tiedotus