Ajaako Pohjola viikonloppuna?

Eemil Pohjolan ajaminen Tohmajärvellä on vielä epävarmaa. Kuva: Jani Hovi / Xracing Eemil Pohjolan ajaminen Tohmajärvellä on vielä epävarmaa. Kuva: Jani Hovi / Xracing

E2-luokan SM-sarjaa johtavan Pohjolan solisluu leikattiin tasan kaksi viikkoa sitten. Itse solisluu on parantunut hyvin, mutta nyt Pohjolalle on ilmennyt uusia ongelmia.

- Kun solisluun kipu on hävinnyt, on olkapäässä ruvennut tuntumaan kipuja. Sitä ei tutkittu kaatumisen jälkeen, kun solisluu oli poikki ja kaikki luulivat vian olevan vain siinä. Menen tänään lääkärille tutkimuksiin olkapäästä ja katsotaan sitten mitä sieltä löytyy. Päätöksen viikonlopun kilpailun suhteen teen vasta aivan loppuviikosta, Pohjola kertoi.

Henkilökohtaisen SM-osakilpailun lisäksi Tohmajärvellä ajetaan myös kerhojoukkueiden Suomen mestaruudesta. Pohjolan paikka olisi normaalissa tilanteessa Jämsän ykkösjoukkueessa, Mika Tammisen ja Mika Barnesin kanssa. Mutta Pohjolan tilanteesta johtuen Jämsä on nostanut hänen paikalleen ykkösjoukkueeseen Matias Savon.

Xracing