Ahonen ja Heimonen epäonnisia kiteellä.
Joonas Heimosella ja Tuomas Ahosella ei onni ollut matkassa kun cross country saatiin päätökseen cupin osalta Kiteellä.
Joonas Heimosella hajosi moottori viimeisellä kierroksella ja hienosti kulkenut ajo valui hukkaan. Heimonen johti kilpailua kahdeksalla sekunnilla ennen keskeytystään.
- Kone meni ihan jumiin, en tiedä mikä siellä tuli. Ei pysty polkemaan kiksistä ja sähköstartti ei sano yhtään mitään. Mitään oiretta ei ollut ennen viimeistä kierrosta, kesken suoran se lopetti toiminnan, pettynyt Heimonen kertasi tapahtunutta.
Heimosen ensi kauden kuviot ovat vielä täysin auki, eikä miehen pettymys antanut aihetta miettiä tulevaa sen enempää. Heimosen mukaan cross country on ohjelmassa todennäköisesti ensi vuonnakin.
Myös Tuomas Ahonen keskeytti neljän kierroksen jälkeen kun pyörän etupäässä oli ongelmia.
- Etupää oli ihan outo, pyörä kulki ihan nokallaan ja se tuntui jo vaaralliselta ajaa. En tiedä yhtään mikä siinä on, Ahonen kertoi kotimatkalla.
Cross Country suomen cupin hopea matkasi keskeytyksen myötä Tuomas Ahoselle. Cupin voittoon ajoi Matias Savo. Sekä Ahonen että Savo kertoivat molemmat ajaneensa kilpailuja ilman tavoitteita. Savo kertoi ajavansa ensi kaudellakin sarjaa kun Ahonen ei kertomansa mukaan aio ajaa.
- Samat syyt kuin aiemmin miksi en aja. Tänäkin vuonna lähdin kisoihin ilman treeniä, ajatuksena hakea lauantai kisoista sauna hiki. Jos nyt voitin niin onhan se aika joulu. Heimosen Joonakselle se mestaruus olisi kuulunut, mutta minkäs teet jos pyörä hajoaa, Ahonen kertoi.
Myös Matias Savo lähti kauteen ilman tavoitteita.
- Ei mulla mitään sen kummempia tavoitteita ollut. Ihan hyvin se siihen nähden meni. Vielä kun saadaan lisää kuskeja ajamaan sarjaa niin saadaan tasoa nostettua korkeammalle, Savo jutteli.
Yleisen luokan voittoon tänään ajoi Tommi Mäkinen ennen Riku Rouhiaista. Kolmas oli Rolle Leinonen. Mäkinen nousi voitollaan pisteissä samaan sarjan lopun väliin jättäneen Oskari Kantosen kanssa.
B-luokan nopein oli Joni Kaivolainen ennen Juuso Jukkaraa. Kolmanneksi ajoi Antti Kujanpää.
- Hieno reitti ja tänään kulki ihan hyvin. Nousen nyt yleiseen luokkaan jossa on tarkoitus ajaa ensi kaudella täysi cross country sarja, Kaivolainen mietti.
Veteraaneissa vauhdikkaimmin Kiteellä päästeli Mika Toivanen. Toiseksi ajanut Karri Tikkanen hävisi Toivaselle 23 sekuntia. Kolmas oli Eestin lisenssillä ajava Kari Hirviniemi.
- Ihan mukava oli ajaa. Omaan crossi taustaa ja olen ajellut harvakseltaan. Cross countrya olen ajanut Virossa ja muutaman kisan kotimaassa. Ensi kaudella on tarkoitus ajaa crossia aktiivisemmin ja jos aikaa jää, niin myös cross countrya. Meillä Savonlinnassa ei vaan ole oikein harjoittelupaikkoja missä pääsisi treenamaan, Toivanen kertoili taustojaan.
Cupin loppupisteiden osalta tulokset ovat vielä epäviralliset. Kilpailupaikalla ei kukaan tarkasti tiennyt tai osannut sanoa sarjan lopputuloksia. Matias Savo uskoi maalissa sijoittuneensa loppupisteissä toiseksi Ahosen jälkeen. Lyhyen laskutehtävän jälkeen miesten ero on 7 pistettä Savon hyväksi.
Harrastajissa uutta verta
Harrastajissa Keskisuomen moottorikerhon kuljettajat valtasivat kärkipaikat kun ykkös ja kakkossija menivät keskisuomeen.
Harrastajaluokan voittoon ajoi pitkän kilpailutauon pitänyt Ville Varis. Toiseksi ajanut Toni Peitso hävisi voittajalle vajaan minuutin.
- Ville (Varis) on mun paras kaveri, naapuri ja vielä työkaveri. Jos olisin tiennyt että olen toisena sen perässä kun jäin polttamaan kumia juurakkoon, niin olisin vaikka väkisin puristanut sen ohi, Toni Peitso nauroi maalissa.
Toiseksi ajanut Peitso omaa crossitaustaa kun mies lopetti kilpailemisen vuonna 2006. Nyt mies on hankkinut talliin jälleen pyörän ja lähti tutustumaan cross countryyn lajina.
Myös Ville Varis kertoi lähteneensä Kiteelle ilman kummempia tavoitteita.
- Tänne lähdettiin vain pitämään hauskaa mutta näköjään vauhti riitti ykkössijaan. En ole ajanut oikein mitään tässä välissä. Kuntoa olen pitänyt yllä kuntosalilla ja lenkeillä. Oikeastaan treenaamaan aloin taas pyörällä tänä keväänä, Varis kertoi.
Kärkisijoista huolimatta Varis ja Peitso eivät osanneet sanoa kuinka aktiivisesti he jatkossa aikovat kilpailla.
Kolmanneksi ajoi Mikko Karhu joka jäi voittajalle puolitoista minuuttia. Myös Karhulla oli cross country kokemus vähissä ja miehen vauhti on crossitaustaista.
- Pari kilpailua olen aikaisemmin ajanut tätä lajia, muuten ihan kivaa mutta nuo metsän kurakohdat eivät ole oikein minun parasta osaamista, Karhu kertoi.
Karhukaan ei usko ajavansa aktiivisesti cross countrya, vaan lähtevänsä kilpailemaan silloin tällöin.
- Poika ajaa crossia joten siellä se aika menee.
Harrastajien yllättäjäksi ajoi Hanna Mertsalmi joka oli miesten seassa hienosti kahdeksas.
- Sairaan makee reitti, kivaa oli ja ajo kulki. Kyllähän se mieltä lämmittää kun voittaa miehiä, salainen tavoite oli kympin sakkiin ja jokainen päänahka on kotiin päin, hyväntuulinen Mertsalmi nauroi maalissa.
Kiteen kilpailu oli jälleen onnistunut. Varikolla riitti tilaa ja rata oli mainiossa kunnossa. Vielä kun aurinko helli läsnäolollaan oli kuljettajilla mukava suunnata kotimatkalle joka suurella osalla oli kauden pisin.
Xracing / Joppe Askolin