Ahokas vei Suomen mestaruuden vakuuttavalla ajolla

Kuva
Jani Hovi
Juho Ahokas nappasi enduron E3-luokan Suomen mestaruuden lauantaina Sipoossa. Beta-kuljettaja ei tyytynyt varmistelemaan, vaan hallitsi kauden päätöskilpailua ylivoimaisesti.

Ahokas johti sarjaa ennen finaalia 16 pisteen erolla Oskari Vuoreen. Käytännössä hänelle olisi riittänyt mestaruuteen varma perussuoritus, mutta Ahokas lähti tavoittelemaan voittoa heti aamun ensimmäiseltä maastokokeelta lähtien.

Ahokas kellotti pohja-ajan kahdeksalle päivän yhdeksästä maastokokeesta. Hän voitti kilpailun lopulta minuutin ja 40 sekunnin erolla ja pääsi juhlimaan kauden päätteeksi Suomen mestaruutta.

Vuorelle hopeaa ja Ahtilalle pronssia

Päivän toiseksi ajoi Niko Puotsaari, joka teki Sipoossa kauden parhaan suorituksensa SM-sarjassa. Kolmanneksi sijoittui Ahokkaan Beta-tiimikaveri Oskari Vuori. Tulos varmisti Vuorelle SM-hopeamitalin. Antti Ahtila oli kilpailun neljäs ja sai kauden päätteeksi kaulaansa SM-pronssimitalin.

Henri Olenius ajoi kotikilpailussaan luokan viidenneksi. Olenius kellotti päivän aikana hyviä maastokoeaikoja ja vei nimiinsensä myös yhden pohja-ajan. Hänen päiväänsä mahtui kuitenkin tuttuun tapaan myös useita kaatumisia, joissa kului runsaasti aikaa.

SM-sarjan loppupisteissä Ahokas vei mestaruuden ennen Vuorta ja Ahtilaa. Puotsaari sijoittui sarjassa neljänneksi ja Kasperi Koskinen viidenneksi.

Luokan tulokset: